Egyptiläiskoneen maahansyöksyssä 15 kuollutta

Egyptiläisen matkustajakoneen maahansyöksyssä on kuollut 15 ihmistä ja 49 loukkaantui, kertoi Tunisian uutistoimisto TAP. Aiemmin ilmoitettiin, että onnettomuudessa olisi kuollut ainakin 20 ihmistä. Onnettomuus tapahtui eilen Tunisian pääkaupungin Tunisin lähellä noin kymmenen kilometrin päässä kaupungin lentokentästä. Pelastustyöntekijät etsivät vielä yöllä koneen mustaa laatikkoa onnettomuuden jäljiltä. Myös Yhdysvaltain hallitus kertoi lähettävänsä asiantuntijaryhmän Tunisiaan auttamaan turmasyyn selvittämisessä.

EgyptAir-yhtiön Boeing 737-500-tyyppinen kone oli valmistautumassa laskuun, kun se osui kukkulaan noin kymmenen kilometrin päässä Tunisin lentokentästä. Kone putosi vaikeakulkuiselle vuoristoiselle alueelle. Koneessa oli 56 matkustajaa ja kahdeksan hengen miehistö. Viranomaiset kertoivat koneen lähettäneen hätäviestin hieman ennen putoamista. Koneen ohjaaja yritti ilmeisesti hätälaskua, joka kuitenkin epäonnistui.

Onnettomuusalueella satoi vettä ja näkyvyys oli heikko. EgyptAir-yhtiölle sattui edellisen kerran onnettomuus lokakuussa 1999, jolloin yhtiön kone syöksyi Atlanttiin Yhdysvaltain rannikon edustalla. Kaikki koneessa olleet 217 ihmistä saivat surmansa.


(STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat