Egyptiläiskenraali myöntää: Pidätetyille naisprotestoijille tehtiin neitsyystestit

Egyptiläinen kenraali on myöntänyt, että kevään mielenosoituksissa pidätettyjä naisia tutkittiin, jotta selviäisi, olivatko he neitsyitä. Aiemmin Egyptin armeija on kiistänyt jyrkästi, että kyseisiä testejä olisi tehty.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on raportoinut, että naisprotestoijille annettiin sähköshokkeja ja heitä uhattiin prostituutiosyytteillä. Lisäksi naisista 17 joutui käymään lävitse nöyryyttävän neitsyystestin.

Naiset pidätettiin Kairon Tahrir-aukiolla maaliskuun 9. päivän protesteissa. Tuolloin presidentti Hosni Mubarak oli jo luopunut vallastaan.

Uutiskanava CNN:lle haastattelun antanut, nimettömänä pysyttelevä egyptiläiskenraali on nyt myöntänyt, että 17 pidätetylle naiselle tehtiin neitsyystestit. Kenraali kuitenkin puolustaa armeijan toimintaa.

- Pidätetyt tytöt eivät olleet sellaisia kuin sinun tai minun tyttäreni. He olivat leiriytyneet Tahrir-aukiolle telttoihin miesprotestoijien kanssa. Löysimme teltoista Molotovin cocktaileja ja huumeita, perustelee kenraali.

Kenraalin mukaan pidätetyille tehtiin neitsyystestit, jotta naiset eivät voisi myöhemmin väittää, että he ovat joutuneet viranomaisten raiskaamiksi.

- Emme halunneet, että he sanovat myöhemmin joutuneensa seksuaalisen väkivallan tai raiskausten uhreiksi. Siksi halusimme todistaa, etteivät he olleet edes pidätyshetkellä neitsyitä. Ja kukaan heistä ei ollut, puolustelee kenraali.

"He halusivat antaa meille opetuksen"

Yksi nimetyistä uhreista Amenesty Internationalin raportissa on 20-vuotias kampaaja Salwa Hosseini.

Hossein kertoo, kuinka sotilaat ensin sitoivat hänet ja antoivat hänelle tämän jälkeen sähköshokkeja tainnutusaseella. Hosseini kertoo lisäksi sotilaiden haukkuneen häntä prostituoiduksi.

Hosseinin mukaan sotilaat pakottivat hänet ja 16 muuta naista mieslääkärin suorittamiin neitsyystesteihin tainnutusaseella uhaten.

- Huoneessa oli useita sotilaita testin suorittamisen ajan. Uskon, että he olivat todistamassa testin tulossa, kertoo Hosseini.

- He halusivat antaa meille opetuksen. He halusivat saada meidät tuntemaan itsemme arvottomiksi, sanoo Hosseini.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat