Eeva Ahtisaari nostaisi lapsen asemaa

Rouva Eeva Ahtisaari haluaa aloittaa laajan keskustelun lasten asemasta Suomessa. Turun Sanomien ja Savon Sanomien haastattelema Eeva Ahtisaari aloittaa tammikuun puolivälissä kampanjan, jossa eri yhteisöjen, kansalaispiirien ja perheiden edustajat kokoontuvat Helsinkiin pohtimaan, mitä lasten arvostuksen nostamiseksi olisi tehtävä.

Ahtisaaren mukaan perusvastuu lapsista on vanhemmilla, mutta suomalaisilla tulisi olla nykyistä enemmän kollektiivista vastuuntuntoa. Hän toivoo, että asenteet lapsia kohtaan muuttuisivat myönteisemmiksi.

Eeva Ahtisaari on huolissaan siitä, että lapset ovat liikaa yksin kotona siinä vaiheessa, kun he aloittavat koulun. Ahtisaaren mukaan lapsi tarvitsee tällöin aikuisen läsnäoloa. Hän muistuttaa myös, että lapselle on tärkeää tuntea, että hänet hyväksytään, hän saa kannustusta ja säännöt aikuiselta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat