Eero Lehti Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi

Suomen Yrittäjien puheenjohtajavaalista tuli tänään Lahdessa kahden kierroksen näytelmä, kuten etukäteen ounasteltiin. Ratkaisevalla toisella kierroksella liittokokous nosti keravalaisen Eero Lehden, 58, selvästi ohi kansanedustaja Kari Kantalaisen Tampereelta.

Eero Lehti toimii omistamansa Taloustutkimus Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Hän on lisäksi pääosakas ja hallituksen puheenjohtaja Keski-Uusimaa-konsernissa. Näiden yhtiöitten palveluksessa on yhteensä 680 henkilöä.

Puheenjohtajaksi oli ehdolla kaikkiaan kuusi yrittäjää. Espoolainen Yrjö Rossi luopui jo ennen ensimmäistä äänestystä ja testamenttasi kannatuksensa Lehdelle.

Lehti jäi ensimmäisessä äänestyksessä neljän prosenttiyksikön päähän vaaditusta äänimäärästä. Toisella kierrokselle hänelle kertyi 1 018 ääntä Kantalaisen jäädessä 503:een.

Noin kymmenestä varapuheenjohtajaehdokkaasta äänestettiin valituiksi Kirsi-Marja Kajander Uudestakaupungista, Erkki K. Mäkinen Äetsästä, Heikki Rinta-Rahko Kurikasta ja Jaakko Wuorinen Savonlinnasta.

Suomen Yrittäjiin kuuluu 88 000 jäsenyritystä, jotka ovat järjestäytyneet 420 paikallisyhdistykseen ja 57 toimialajärjestöön.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 11.10.2002)

Lue myös:

    Uusimmat