Eeppinen moka: Liiga lähetti huumeita vankilaan – vahingossa

Aina kaikki ei mene kuin Strömsössä. Espanjan Aurinkorannikolla toiminut huumeliiga onnistui viime huhtikuussa lähettämään huumeita lähestulkoon viimeiseen paikkaan, johon niitä kannattaa, ainakaan vahingossa, toimittaa.

Aineet menivät tilaajalta sivu suun, sillä lain pitkä koura ehti väliin. Seuraava tarina on poliisin esitutkinnassaan muodostama kuva siitä, mitä tapahtui.

Viime vuoden ajan muuntohuumeita Suomeen järjestäneen liigan toimintaperiaate oli Suomen huumekentässä poikkeuksellinen: tilattiin suuria eriä alfa-pvp:tä tai mdpv:tä Kiinasta Espanjaan ja toimitettiin niitä sitten pienemmissä erissä Suomeen.

Yksi toimitustapa oli kirjelähetys, jolloin huumeet usein prässättiin postikortin väliin. Eräs tällainen lähetys lähti suomalaisnaiselle viime huhtikuun lopulla. Kirje sisälsi 14,5 grammaa mdpv:tä.

Kirje haluttiin toimittaa osoitteeseen, jossa nainen ei virallisesti asunut, joten kuoressa käytettiin kansainvälistä c/o-merkintää. Merkintää käytettäessä vastaanottaja merkitään ylimmälle riville, varsinaisen asukkaan nimi toiselle riville c/o-merkinnän jälkeen.

Tällä kertaa nimet menivät kuitenkin väärinpäin tähän tapaan:

Matti Malli*

c/o Marja

Mallikatu 9A

12345 Mallikaupunki

Pidetään tämä meidän välisenä, ok?

Tilaajien ja lähettäjien epäonneksi osoite oli väärä, eikä Mallikatu 9A:ssa asunut Mattia saati Marjaa. Koska varsinainen vastaanottaja oli Matti Malli, alkoi posti selvittää miehen todellista osoitetta.

Matti Malli majaili tuolloin Keravan vankilassa, johon posti kirjeen kiikutti. Samana päivänä vankilaan saapui samoilla osoitetiedoilla myös toinen kirje, jossa liiga ohjeisti Marjaa jatkotilausten suhteen.

"Moi Marja!

Eli hola näin espanjalaisittain. Täs on idea, jolla voidaan käydä saletisti keskustelua, ettei kukaan nää, kuule tai tiedä. Ok, kirjekin on ihan ok, mut tää."

Sen jälkeen lähettäjä ohjeisti kirjeessä Marjaa uuden viestintämuodon pariin. Ideana oli, että lähettäjä ja Marja käyttäisivät yhteistä sähköpostitiliä ja vaihtaisivat viestejä sähköpostilaatikon luonnososastossa, jotta viestien lähettämisestä ei jäisi jälkiä.

"Siellä on luonnoksissa sulle viesti. Avaa se ja vastaa siihen niin, että ensin poistat mun viestin, sitten kirjoitat normaalin viestin ja talletat sen luonnoksiin eli drafteihin ja poistut. --- Ja jos kiinnostaa jatkotoimenpiteet niin ilmoita. Mulla olis heti valmis kuskikin. Anna kuulua ittestäs ja pidetään tää vain meidän välisenä, ok?"

Tällä kertaa ohjeet eivät pysyneet lähettäjän ja Marjan välisinä, sillä poliisi takavarikoi sekä huumeet että ohjeet. Lisäksi postilähetyksestä löytyi lähettäjän dna-jälki.

Marja kertoi myöhemmin kuulusteluissa, että hän oli tehnyt sopimuksen lähettäjän kanssa siitä, että lähettäjä postittaisi huumeita Marjalle 70 euron grammahintaan.

Marjan mukaan sopimus oli tehty Facebookissa. Marja kertoi kuulusteluissa myös sen, että Mallikatu 9A:n sijaan oikea osoite olisi ollut Mallikatu 34.

Sekaannuksista huolimatta yhteistyö jatkui ja Keravan vankila vastaanotti vielä toisenkin kirjeen toukokuussa. Tällä kertaa lähetyksessä oli kymmenen grammaa mdpv:tä. Ja lähettäjän sormenjälki.

Osa kirjeistä jäi suoraan kiinni lentotullissa.

Matti Mallia ei epäillä laajassa muuntohuumevyyhdissä rikoksesta.

*Henkilöiden nimet ja osoitteet luonnollisesti muutettu.

Lue myös:

    Uusimmat