Edvard Munchin Suomen rynnäkkö jatkuu Riihimäellä

Edvard Munch, yksi Skandinavian tunnetuimmista taitelijanimistä, on tehnyt Suomeen todellisen taiderynnäkön tänä vuonna. Valtion taidemuseo, Retretti ja Riihimäen taidemuseo ovat mukana mittavan Munchin taiteen esittelyssä, kaikki omilla teemoillaan.

Riihimäellä sunnuntaina avattava näyttely esittelee Edvard Munchin grafiikkaa, puupiirroksia sekä litografioita. Näyttelyyn valitut keskeisimmät teemat ovat miehen ja naisen suhde sekä kuolema. Esillä on merkittäviä puupiirroksia, kuten Ahdistus (1896), Suudelma (1902) ja Tytöt sillalla (1918). Suurin osa teoksista on 1890-luvun lopulta.

Näyttely on Riihimäen Taidemuseon viiden vuoden olemassaolon merkittävin tuontinäyttely, joka antaa intendentti Timo Simanaisen mukaan suomalaiselle taideyleisölle ainutlaatuisen ja selkeän kuvan norjalaisesta mestarista grafiikan taitajana ja uudistajana. Munch-näyttely siirtyy Riihimäeltä ensi vuoden alussa vielä Raumalle Lönnströmin taidemuseoon.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat