Eduskuntatalon korjauksen hinta ponnahti yli 40 miljoonalla eurolla

Eduskuntatalon pääportaiden edessä alkaa syksyllä louhiminen, kun portaiden alta kaivetaan työtunneli talon kellarikerroksiin. Tunnelia käytetään louhinta- ja purkujätteiden poiskuljetukseen, kun rakennuksen varsinaiset korjaustyöt alkavat.  

Eduskuntatalon peruskorjaus käynnistyy toden teolla eduskunnan jäädessä vaalitauolle maaliskuun puolivälin paikkeilla.  

Korjaustöiden kustannusarvio on noussut selvästi aiemmasta. Nyt hinnaksi arvioidaan noin 125 miljoonaa euroa.  

- Tämä on varsinaisesti ensimmäinen kustannusarvio. Ihan alusta pitäen on annettu kustannuspuitteita, eli tehty teknisiä laskelmia. On se niihin nähden selvästi korkeampi, mikä nyt toteutuu. Aikaisemmin on ollut puhetta sellaisen 83 miljoonan suuruusluokasta, sanoo hallintojohtaja Pertti Rauhio.  

Kokonaisuudessaan eduskunnan kiinteistöjen korjausten hinta on noussut Rauhion mukaan noin 270 miljoonaan euroon. Reilu vuosi sitten puhuttiin vielä noin 225 miljoonasta.  

Alkuperäinen arkkitehtuuri korostuu 

Peruskorjauksessa uusitaan ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan eduskuntatalon talotekniikka.  

- On puhuttu Suomen suurimmasta putkiremontista, mikä on osa totuutta, sanoo kiinteistötoimiston päällikkö Ilona Nokela.  

Putkiston lisäksi uusitaan esimerkiksi vesikatto, kaikki ikkunat ja neljän sisäpihan julkisivut. Turvallisuutta parannetaan ja energia-asioihin kiinnitetään huomiota. Myös irtaimistoa kunnostetaan.  

Peruskorjauksen jälkeen sisääntuloalue muistuttaa enemmän alkuperäistä J. S. Sirénin ajatusta, kun esimerkiksi turvatarkastukset järjestetään toisella tavalla, Rauhio kertoo.  

Vaikka korjaustyöt aloitetaan varsinaisesti vasta keväällä, on jotain jo tehtykin. Maanalaisten tilojen remontti viimeistellään kesän aikana, ja käynnissä on myös erikoiskäsiteltyjen pintojen ja kiinteiden taideteosten, kuten kattomaalausten konservointi.  

Syksyllä alkavat muutostyöt naapurissa sijaitsevassa Sibelius-Akatemian kiinteistössä, missä eduskunta kokoontuu peruskorjauksen ajan. Konserttisalista rakennetaan täysistuntosali, mikä vaatii esimerkiksi uutta salitekniikkaa.  

Tavoitteena on, että istunnot palaavat korjattuun eduskuntataloon syksyllä 2017.  

Lue myös:

    Uusimmat