Eduskuntaan hyvätuloisia ja korkeasti koulutettuja

Eduskuntavaaleissa valitut kansanedustajat poikkeavat tuloiltaan selvästi ehdokkaista ja äänioikeutetuista, osoittaa Tilastokeskuksen selvitys ehdokkaiden sosiaalisesta taustasta.

Valittujen verotettavat tulot olivat vuonna 1997 keskimäärin kaksi kertaa niin suuret kuin ehdokkaiden tulot. Äänioikeutettujen keskituloihin verrattuna valittujen tulot olivat 3,5-kertaiset.

Äänioikeutetuista vain neljällä prosentilla tulot ylittivät 250 000 markkaa vuonna 1997. Ehdokkaista ylimpään tuloluokkaan kuului 18 prosenttia, mutta valituista kansanedustajista 71 prosenttia. Eduskuntaan valittiin myös korkeasti koulutettua väkeä. Kun äänioikeutetuista on korkeakoulututkinto 14 prosentilla ja ehdokkaista 41 prosentilla, valituista kansanedustajista tutkinto on 70 prosentilla.

Valituilla on enimmäkseen perinteinen perhe

Eduskuntaan valituista selvällä enemmistöllä, noin 60 prosentilla, on perinteinen perhe, johon kuuluvat molemmat puolisot ja lapsia.
Äänioikeutetuista perinteisessä perheessä elää vain joka kolmas. Työttömänä vuonna 1997 olleista eduskuntaan ei päässyt kukaan. Nyt valituista kansanedustajista 182 oli tuolloin työllisiä, opiskelijoita oli 13 ja eläkeläisiä 5.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat