Eduskunta torppasi EU:n lakkosäännöt

Eduskunta torjui tänään EU:n komission aikeen puuttua palkansaajien lakko-oikeuteen. Komissio on halunnut muun muassa, että jäsenmaat ilmoittaisivat työtaisteluista, jotka vaikuttavat niiden omien rajojen ulkopuolelle.

Ehdotus oli koko eduskunnan arvioitavana tämänpäivän istunnossa, ja punaista valoa näyttivät sekä EU-myönteiset edustajat että EU-kriitikot.

Komission pyrkimyksenä on ollut selkeyttää sitä, miten sovittaa yhteen oikeus lakkoilla ja yritysten oikeus sijoittaa toimintansa tai tarjota palveluja sinne, missä se on yrityksen kannalta järkevää.

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) sanoi, että ehdotus pikemmin sekoittaa kuin selventää asiaa. Ehdotus torpattiin vetoamalla niin sanottuun toissijaisuusperiaatteeseen, jonka mukaan asia kuuluu jäsenmaiden itsensä päätettäväksi.

Suomi ei ole kantansa kanssa yksin. EU-asioita käsittelevän suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri(sd.) kertoi, että kaksitoista muuta parlamenttia on antamassa samansuuntaisen vastauksen.

Rajojen asettaminen jää nyt EU-tuomioistuimelle. Komission ehdotuksen taustalla oli tuomioistuimen kaksi lakkoihin liittyvää ratkaisua. Niitä on pidetty tulkinnanvaraisina, minkä vuoksi komissio halusi selvempiä sääntöjä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat