Eduskunta siunasi kopterikaupan

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona uusien kuljetushelikoptereiden hankinnan puolustusvoimille. Puolustusvoimat sai 6,1 miljardin markan tilausvaltuudet äänestyksen jälkeen luvuin 110-50.

Vastaan äänestivät keskustan ja kristillisten edustajat sekä neljä SDP:n ja neljä vasemmistoliiton edustajaa. Kaksi vihreiden ja yksi kokoomuksen edustaja äänestivät tyhjää.

SDP:n ryhmästä tilausvaltuuksia vastustivat Marjaana Koskinen, Esa Lahtela, Pirkko Peltomo ja Heikki Rinne. Vasemmistoliiton riveistä punaista äänestysnappia painoivat Jaakko Laakso, Reino Laine, Annika Lapintie ja Pentti Tiusanen. Vihreiden Rauha-Maria Mertjärvi ja Tuija Maaret Pykäläinen äänestivät tyhjää. Samoin teki kokoomuksen Sirpa Pietikäinen. RKP:n ryhmän Klaus Bremer oli tyytymätön siihen, että taistelukopterit rajattiin pois hankinnoista. Hänen muutosesitystään tuki vain 12 edustajaa.

Nyt päätetystä tilausvaltuudesta käytetään uusien kuljetushelikoptereiden hankkimiseen 2,2 miljardia markkaa. Hallitus esitti alun perin puolustusvoimille 7,7 miljardin tilausvaltuuksia, mutta eduskunta pienensi summaa 1,6 miljardilla ja torjui kokonaan taisteluhelikoptereiden hankkimisen. Muutoksesta sovittiin monien käänteiden jälkeen hallituspuolueiden eduskuntaryhmien kesken pari viikkoa sitten.

Eduskunta kieltäytyi viime syksynä hyväksymästä tilausvaltuuksia tämän vuoden budjetin käsittelyn yhteydessä. Asia tuotiin uudelleen eduskuntaan tämän vuoden lisäbudjetissa. Eduskuntaryhmien neuvotteluissa tilausvaltuutta leikattiin aluksi 1,2 miljardia.

Kun tämäkään ei kelvannut SDP:n ryhmälle, leikkausta korotettiin 1,6 miljardiin ja taistelukopterit poistettiin kokonaan tilauslistalta.

Kiistely jatkui viime viikkoon

Viimeisin kärhämä käytiin viikko sitten, ja budjettimietinnöstä poistettiin maininta kuljetuskoptereiden järeämmästä aseistamisesta. Puolustusministeri Anneli Taina (kok.) vahvisti kuitenkin eduskunnalle tiistaina, että kuljetuskoptereiden suojausta aiotaan vahvistaa alun perin suunnitellusta. Koptereihin asennetaan mm. ohjusten harhauttamiseen tarkoitettua laitteistoa.

Eduskunnan hyväksymää 6,1 miljardin markan tilausvaltuutta voidaan käyttää vuosina 1999-2006. Kuljetuskoptereiden 2,2 miljardin osuudesta on tarkoitus käyttää ensi vuonna 10 miljoonaa, vuonna 2000 300 miljoonaa, vuonna 2001 650 miljoonaa, vuonna 2002 700 miljoonaa, vuonna 2003 400 miljoonaa ja vuonna 2004 140 miljoonaa.

Kuljetuskoptereiden lisäksi tilausvaltuudella rahoitetaan mm. niistä aiheutuvia koulutus- ja huoltomenoja sekä omasuoja- ja asejärjestelmät.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat