Eduskunta sinetöi eläkemuutokset

Eduskunta on hyväksynyt eläkeläisille ensi vuonna tulossa olevat parannukset. Kansaneläkkeen pohjaosa kuitenkin häviää.

Eduskunta hyväksyi tänään kansaneläkkeen täyteen määrään ensi kesäkuun alusta 70 markan tasokorotuksen, mikä on 20 markkaa enemmän kuin hallitus oli esittänyt. Edellisen kerran korotus tehtiin vuonna 1984. Eläkeläisten korotettua sairausvakuutusmaksua alennetaan ensi vuoden alusta 0,50 pennillä, kun hallitus oli esittänyt 0,30:tä penniä.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät sopivat molemmista parannuksista jo aiemmin. Opposition esitykset 100 markan tasokorotuksesta ja suuremmasta maksualennuksesta kaatuivat äänestyksissä. Vaikein äänestys hallitusrintamalle syntyi keskustan ehdotuksesta, jonka mukaan pohjaosa säilyisi edelleen ensi vuonna. Tällä hetkellä sen määrä on 92 markkaa kuukaudessa. Opposition esitys kaatui luvuin 114-70 ja 2 tyhjää.

Opposition tueksi lipesivät hallituksen rintamasta Eero Akaan-Penttilä (kok.), Matti Kangas (vas.), Marjaana Koskinen (sd.), Mikko Kuoppa (vas.), Pekka Kuosmanen (kok.), Jaakko Laakso (vas.), Esa Lahtela (sd.), Reijo Laitinen (sd.), Veijo Puhjo (vas.), Esko-Juhani Tennilä (vas.), Pentti Tiusanen (vas.) ja Unto Valpas (vas.). Vihreiden Merikukka Forsius ja SDP:n Kari Rajamäki äänestivät tyhjää.

Pitkä kiista pohjaosasta

Vuonna 1996 aloitettu kansaneläkkeen pohjaosan leikkaaminen on kuumentanut tunteita eduskunnassa

Eläkeuudistus sai siunauksen

vuodesta toiseen. Oppositio on hiillostanut hallitusrintaman edustajia lupauksilla, joita nämäkin vaalikentillä antoivat eläkeläisäänestäjille pohjaosan leikkauksen keskeyttämisestä.

Keskustaoppositio muistutti lakiesityksen käsittelyssä siitä, että eduskunta pari vuotta sitten esitti yksimielisesti toiveen pohjaosan leikkauksen pysäyttämisestä. Oppositio äänestytti myös kuntien valtionosuuksista. Keskustan mielestä kuntia hyödyttävä kustannusjaon tarkistus pitää toteuttaa jo ensi ja seuraavana vuonna, kun hallituksen aikataulu ulottuu vuoteen 2003.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat