Eduskunta sai päätökseen keskustelun turvaselonteosta

Suomi näyttää olevan hyväksymässä rauhanturvajoukkojensa osallistumisen rauhaanpakottamiseen. Eduskunta päätti keskustelunsa turvapoliittisesta selonteosta eilisiltana. Selonteossa todetaan, että kriisienhallinnassa varaudutaan aiempaa laajemmin voimakeinojen käyttämiseen.

Rauhaanpakottaminen on kauniimpi sana avoimelle sotimiselle, jonka tarkoituksena on asein palauttaa rauha kahden sotivan osapuolen välille.

Suhteellisen tuore rauhanturvalakimme kieltää suomalaisia joukkoja osallitumasta rauhaanpakottamiseen. Se puhuu vain laajennetusta rauhanturvaamisesta. Ja runsas vuosi sitten sen katsottiiin sallivan rauhanturvaajille aseen käytön vain mikäli heidän tehtävänsä hoitamista yritettäisiin väkivalloin estää.

Mutta hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko väljentää laajennetun rauhanturvaamisen käsitettä. Selonteossa todetaan, että kriisienhallinnassa varaudutaan aiempaa laajemmin voimakeinojen käyttämiseen.

Kuitenkin puolustusministeri vakuutteli vielä eilisaamun Huomenta Suomi -lähetyksessä, että suomalaisjoukot eivät jatkossakaan osallistu rauhaanpakottamiseen. Eli puolustusministerin sanomisissa ja selonteon tekstissä on selvä ristiriita.

Rehn kehottaa rauhaanpakottamiseen

Entinen puolustusministeri, YK:n ihmisoikeustarkkailija Elisabeth Rehn kehottaa Suomea ottamaan askelia rauhaanpakottamisen suuntaan.

Rehn sanoi MTV3:n Huomenta Suomi -lähetyksessä tänä aamuna, että kenttätilanteissa ei ole mahdollista saivarrella, milloin on kysymys rauhanturvaamisesta ja milloin rauhaanpakottamisesta.
(MTV3/Matti Simula)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat