Eduskunta pui hallitusohjelmaa

Keskustelu hallitusohjelmasta pyörähti käyntiin. Hallitus keskittyy talouspolitiikassa työllisyyden parantamiseen. Oppositio on heti tuoreeltaan kritisoinut ohjelmaa riittämättömäksi hyvinvointipalvelujen turvaamiseen.

Eduskunta on aloittanut pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kakkoshallituksen ohjelman ruotimisen.

Ohjelman esitellyt Vanhanen korosti, että talouspolitiikassa etusijalla oleva työllisyyden parantaminen on alkaneella vaalikaudella vaikeampaa kuin edellisellä.

Silti hallitus asettaa tavoitteeksi työllisyyden paranemisen 80 000-100 000 hengellä, jos kansainvälinen talouden kehitys jatkuu suotuisana ja palkkakehitys tukee työllisyyttä. Työllisyysaste voi kohota 72 prosenttiin.

Ohjelman keskeisiä tavoitteita ovat myös varautuminen ilmastonmuutokseen, sosiaaliturvan uudistaminen ja hyvinvointipalvelujen turvaaminen ikääntyvässä Suomessa.

Kokoomuksen ryhmänjohtaja Pekka Ravi uskoi sinivihreän hallituksen purkavan kannustinloukut ja pyrkivän tekemään työnteosta kannattavan kaikissa tapauksissa.

Keskustelu jatkuu kolme päivää. Hallituksen luottamuksesta äänestetään perjantaina.

Oppositio kävi kiinni hallitusohjelmaan

Oppositio kävi eduskunnassa heti ärhäkästi uuden hallituksen ohjelman kimppuun.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n ryhmäpuheenjohtaja Tarja Filatov katsoi, että suomalaisten välinen aito tasa-arvo on jäänyt maataloustuottajien etujen ajamisen, veronkevennysten ja omistavan väestönosan etujen jalkoihin.

Huolestuttavinta SDP:n mukaan on liian vähäinen satsaus julkisten hyvinvointipalvelujen turvaamiseen.

Myös vasemmistoliiton ryhmäpuhuja Annika Lapintie arvosteli ankarasti hallitusta epätasa-arvoisista verolinjauksista ja selän kääntämisestä lapsiperheille. Lapintien mukaan Suomeen luodaan perintöverovapaa maanomistajien uusaateli.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen katsoi, että terveydenhuollon ja vanhustenhoidon kehittäminen on hallitusohjelmassa laiminlyöty. Myös liikennepolitiikan osalta hallitusohjelma on Räsäsen mielestä ponneton.

Perussuomalaisten Timo Soini katsoi vaalituloksen näkyvän hallituksen ohjelmassa. Soinin mukaan "porvarihallitus vihreine viikunanlehtineen ja ruotsalaisine leppäkerttuineen on ideologinen hallitus, jonka talouspolitiikkaa leimaa markkinaliberalismi, energiapolitiikkaa ydinvoima, sosiaalipolitiikkaa resursseista puhuminen ilman rahoitusajatusta sekä EU:n syventäminen ja laajentaminen".

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat