Eduskunta päätti työnsä – 200 miljoonan koulusäästöt nurin

Viimeinen istuntopäivä jää historiaan 2:12

Eduskunta on päättänyt työnsä ja lähtenyt vaalitauolle.  

Vaalikauden viimeisissä äänestyksissä hylättiin vajaan 200 miljoonan euron koulutussäästöt luvuin 125-47. Toisen asteen koulutussäästöjen puolesta äänestivät kokoomus, kristillisdemokraatit ja kolme SDP:n edustajaa. RKP äänesti asiassa tyhjää.  

Opintotuen rajaaminen yhteen korkeakoulututkintoon kaadettiin äänin 185-1. Protestiäänen antoi kokoomuksen Kimmo Sasi. Hän sanoi, ettei voi valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana hyväksyä säästöjen perumista.  

Puhemies Eero Heinäluoma (sd.) sanoi, ettei eduskunnan työn loppumetreistä voi antaa kovin korkeaa arvosanaa.  

-Kyllä tämä loppu olisi voinut olla kaikillekin kunniakkaampi.  

Heinäluoma arvioi, että viime aikojen tapahtumilla on vaikutuksensa eduskuntavaaleihin ja kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen. Hän toivoi, että uuteen vaalikauteen katsominen antaisi kansalaisille sytykkeen äänestää.  

-Tässä menneessä ei ole sellaista sytykettä olemassa, hän totesi.  

Puhemies arvioi, että osa vaalikauden lopun eriskummallisista äänestystuloksista jää eduskunnan historiaan.  

-On hyvin harvinaista, että kaikki hallituspuolueen ministerit äänestävät omaa hallituksen esitystä vastaan.  

Heinäluoman mukaan nähdystä ei jää kuitenkaan mitään iloa kenellekään, silllä se mikä taakse jää, vielä edestä löytyy.  

-Eli nämä säästöt on sitten tietenkin punnittava uudelleen hallitusneuvotteluissa vaalien jälkeen, ja joku vastaushan näihin täytyy silloin antaa.  

Eduskuntatalon tyhjentäminen syksyyn 2017 kestävää peruskorjausta varten alkaa saman tien. Uusi eduskunta aloittaa työnsä viereisissä Sibelius-Akatemian tiloissa.   


Lue myös:

    Uusimmat