Eduskunta lisää valtion menoja 40 miljoonalla

Eduskunta lisää valtion budjetin menoja 40 miljoonalla eurolla. Valtiovarainvaliokunnan hallitusryhmät ovat etsineet erityisesti sellaisia kohteita, joilla edistetään talouden kasvua ja työllisyyttä.

Tiestön kehittämiseen panostetaan yhteensä 7,7 miljoonaa euroa, joista viisi miljoonaa euroa suunnataan yksityisteiden avustuksiin ja 2,7 miljoonaa euroa liikenneturvallisuutta parantaviin teemahankkeisiin.

Taloutta ja työllisyyttä lisäävistä toimista esimerkiksi pienten ja keskisuurten yritysten kasvua tukeviin hankevalmisteluavustuksiin suunnataan miljoona euroa ja TEKESin velkariskien maksuvaltuutta nostetaan 20 miljoonasta eurosta 40 miljoonan euroon.

Homekoulujen korjausavustuksiin ohjataan kaksi miljoonaa euroa ja vesihuoltohankkeisiin yhteensä 1,9 miljoonaa euroa. Myös lastentarhanopettajakoulutus ja opiskelijoiden ateriatuki saavat reilun miljoonan lisärahoitusta molemmat. Päihdeäitien hoidon järjestämiseen hallituspuolueet lisäävät rahoitusta kaksi miljoonaa euroa.

Myös poliisia ja joukkoliikennettä tuetaan lisärahoituksella.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat