Eduskunta kiisteli pankkimaksujen alennuskeinoista

Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos haluaa selvittää, miten laaja ongelma pankkien korkeat palvelumaksut on. Lisäksi tulee ennen mahdollista uutta lainsäädäntöä tutkia, kuinka pankkipalveluiden hinnoittelun valvontaa ja hinnoista tiedottamista voidaan tehostaa nykyisen lain nojalla.

Eduskunnan tämänpäiväisessä pankkipalvelukeskustelussa Wideroos huomautti, että Rahoitustarkastus voi velvoittaa uhkasakolla talletuspankin alentamaan jonkin pankkipalvelun hintaa, jos se katsotaan asiakkaalle välttämättömäksi peruspankkipalveluksi. Edellytyksenä on kuitenkin käytännössä se, ettei asiakkaalla ole muita edullisempia keinoja käyttää tiliään.

Wideroosin mielestä hinnoitteluun on syytä puuttua. Se tulee tehdä kuitenkin tavalla, joka on oikeassa suhteessa asian yhteiskunnalliseen merkitykseen. Hän piti ongelmaa selvästi pienempänä kuin ehkä on annettu ymmärtää, vaikka se onkin pienelle asiakasryhmälle ilmeisen todellinen.

Wideroos uskoi, että hänen Pankkiyhdistyksen kanssa käymänsä keskustelut tuottavat tulosta.

Oikeusministeri Johannes Koskinen piti neuvotteluja tarpeellisena, mutta hän tuki myös maksujen kohtuuttomuuteen puuttuvan lainsäädännön valmistelua.

Eduskunta lähetti torstaina talousvaliokunnan käsittelyyn SDP:n Jukka Gustafssonin lakialoitteen, jossa vaaditaan pankkien palvelumaksujen kohtuullistamista. Aloitteen allekirjoitti kaikkiaan 122 kansanedustajaa sekä hallitus- että oppositiopuolueista.

Gustafsson esittää luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamista siten, että maksunvälityksen hoitamisesta voitaisiin periä asiakkaalta korkeintaan 2,5 euroa maksua kohden. Palvelumaksujen kohtuullisuutta valvoisi rahoitustarkastus.

Eduskunnan keskustelussa vallitsi yksimielisyys siitä, että palvelumaksut ovat korkeita. Ne rokottavat erityisesti eläkeläisiä ja vähävaraisia, jotka haluavat maksaa laskunsa pankin tiskillä. Usein tästä maksutapahtumasta veloitetaan jopa neljästä kahdeksaan euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat