Mainos

Eduskunta käsittelee tänään yliopistolakia

Eduskunta aloittaa illalla kiistoja herättäneen yliopistolain käsittelyn. Uusi laki muuttaa yliopistojen ja korkeakoulujen elämää monilla tavoin.

Yliopistojen hallituksissa on jatkossa enemmistö laitoksen ulkopuolisilla. Yliopistot saavat nykyistä laajemmat mahdollisuudet kerätä ulkopuolista rahoitusta.

Teknillisestä korkeakoulusta, Helsingin kauppakorkeakoulusta ja Taideteollisesta korkeakoulusta tulee uudistuksen myötä uusi Aalto-yliopisto.

Katso Petteri Savolaisen juttu (Huomenta Suomen uutiset 26.02.2009)

Akava tukee yliopistolakia

– Yliopistolain uudistuksessa tärkein tavoite on se, että hallinnoinnin sijaan tiedeyhteisö voi keskittyä tieteen tekemiseen ja korkeatasoiseen opetukseen. Se on ainoa keino taata yliopistojen laatu ja kansainvälinen kilpailukyky, korostaa Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen.

Akava kuitenkin pelkää, että yliopistolain uudistus ei saavuta sille asetettuja tavoitteita, mikäli yliopistojen perusrahoitusta ei lisätä. Opiskelijamäärät ovat kasvaneet ja yliopistojen tehtävät lisääntyneet, mutta tämä ei näy yliopistojen budjetissa. Yliopistot on irrotettava valtion tuottavuusohjelmasta. Käytännössä valtion rahoitusosuuteen ei saa rakentaa mitään vastaavia leikkureita.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.