Eduskunta jatkaa tekijänoikeuskiistan selvittelyä

Eduskunnan suuri valiokunta jätti tänään pöydälle kiistaa herättäneen tekijänoikeuslain muutoksen. Suurimpaa eripuraa valiokunnassa herätti esitys ääni- ja kuvatallenteiden kopioisuojauksen murtamisen kieltämisestä.

Tekijänoikeuslakiin liittyvien epäselvyyksien käsittelyä jatketaan eduskunnassa ensi viikolla. Eduskunnan suuri valiokunta kuuli tänään kulttuuriministeri Tanja Karpelaa, mutta ei tehnyt vielä mitään päätöksiä itse asiassa.

Valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén kertoi, että tavoitteena on nyt löytää ensi perjantaihin mennessä yhteisymmärrys siitä, miten asiassa edetään.

Ministeri Karpela piti edelleen kiinni hallituksen esityksestä eikä halunnut sen muuttamista. Eduskunnassa sen sijaan paineita muutokseen on yhä olemassa.

Kiista koskee lakiesityksen kohtaa, jonka pelätään vaikeuttavan esimerkiksi musiikin kopioimista henkilökohtaiseen käyttöön cd-levyiltä omaan mp3-soittimeen.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 16.09.2005)

Lue myös:

    Uusimmat