Eduskunta ei hyväksy työttömyysturvan jäädyttämistä

Hallitus saattaa joutua purkamaan yhden työttömyysturvaa koskevan säästöpäätöksensä. Kaikkien hallituspuolueiden eduskuntaryhmät vaativat, että työttömyysturvan peruspäivärahaan tehdään indeksikorotukset.

Asia nousi esille eduskunnan sosiaaliturvaselonteon palautekeskustelussa. Myös selonteosta mietinnön kirjoittanut sosiaali- ja terveysvaliokunta oli edellyttänyt peruspäivärahan tason korottamista.

Hallitus päätti vuosi sitten osana säästöohjelmaansa, että peruspäiväraha jäädytetään aina vuoteen 1999 asti. Säästöpäätöksen läpimeno eduskunnassa on kuitenkin osoittautunut epävarmaksi.

Perustuslakivaliokunta epäili jo viime syksynä, että jäädytyksen jatkaminen tämän vuoden jälkeen voi edellyttää taakseen määräenemmistöä, jolloin oppositio pystyisi kaatamaan esityksen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat