Eduskunta ei halua yhteistä EU-puolustusta

Eduskunta ei lämpene EU:n yhteiselle puolustukselle.

Suomen eduskunta ei halua puolustusta osaksi EU:n yhteistä toimintaa, kuten EU:n tulevaisuutta hahmottavassa konventissa kaavaillaan. Mikäli näin tapahtuu, eduskunta haluaa Suomen jäävän yhteistyön ulkopuolelle.

Kansanedustajille tekemässämme kyselyssä selvisi myös, että eduskunnan mielipiteet hajoavat voimakkaasti eräissä EU:n tulevaisuuteen liittyvissä peruskysymyksissä.

Pääministeri Paavo Lipponen katsoo, että pienen Suomen turva on vahvassa EU:n komissiossa. Jos jäsenmaiden suuntaan annetaan lisää valtaa, suuret EU-maat kävelevät pienten yli.

MTV3-kysely

Eduskunnan mielipiteet jakautuvat tässä kysymyksessä. Lipposen linjaa vahvasta komissiosta tukee lähes 40 prosenttia vastanneista. Hieman yli puolet taas olisi valmiita vahvistamaan hallitusten välistä yhteistyötä. Tämän vaihtoehdon kannalla ovat selvimmin keskustan ja vasemmistoliiton kannattajat. Sen sijaan selvä enemmistö kokoomuksen ja demareiden edustajista kannattaa vahvaa komissiota.

Liittovaltio-ajatus ei saa kannatusta edes vahvan komission suosijoiden keskuudessa. EU:n halutaan jatkavan valtioiden liittona.

MTV3:n uutiset selvitti myös, pitääkö Suomen vaatia oikeus jättäytyä ulkopuolelle, mikäli EU ottaa puolustuksesta huolehtimisen tehtäviinsä.

Yli 70 prosenttia vastanneista kannatti ulkopuolle jättäytymistä.

Kokoomus oli ainoa puolue, jonka edustajista alle puolet vastusti Suomen mukaanmenoa. Enemmistö halusi siis jättää ainakin mahdollisuuden auki.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 08.12.2002).

Lue myös:

    Uusimmat