Mainos

Eduskunta äänesti: Turkistarhaus saa jatkua

Turkistarhauksen lakkautusta vaatinut esitys on kaatunut eduskunnassa. Kansalaisaloitteen pohjalta tehty esitys hylättiin ratkaisevassa käsittelyssä äänin 146-36.

Vihreiden Satu Haapanen oli esittänyt, että turkistarhaus olisi lakkautettu siirtymäajalla. Samalla olisi huolehdittu siitä, että turkistarhaajille turvataan riittävät edellytykset siirtyä muihin elinkeinoihin.

Kansalaisaloite sai jo aiemmin kielteisen vastaanoton maa- ja metsätalousvaliokunnalta.

Vihreiden edustajat äänestivät yksimielisesti tarhauskiellon puolesta. Myös suurin osa vasemmistoliiton edustajista oli tarhauskiellon takana.

Moni ministeri tarhauskiellon takana

Ministereistä tarhauskiellon takana olivat kokoomuksen Henna Virkkunen, SDP:n Susanna Huovinen, Erkki Tuomioja ja Pia Viitanen, vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen sekä vihreiden Ville Niinistö.

Kieltoa vastustivat RKP ja kristillisdemokraatit sekä paikalla olleet keskustalaiset lukuun ottamatta Aila Paloniemeä. Myös Kokoomuksessa, SDP:ssä ja perussuomalaisissa selvä enemmistö oli kieltoa vastaan.

Tyhjää äänesti kolme ja neljätoista edustajaa oli poissa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.