Eduskunnassa sopuisa keskustelu Talvivaarasta

Eduskunnassa on keskusteltu Talvivaaran konkurssista synkissä tunnelmissa, mutta yllättävänkin sopuisasti.

Kaikissa puheenvuoroissa on pidetty tilannetta monin tavoin vakavana, erityisesti ympäristön ja alueen työllisyyden kannalta.  

Hallitus on saanut jopa opposition puolelta kiitosta nopeasti laaditusta kriisisuunnitelmasta. Siinä määritellään tärkeimmiksi toimiksi kaivostoiminnan jatkaminen ympäristöä vaarantamatta, kiireellisten työllisyystoimien aloittaminen ja kestävän omistajaratkaisun etsiminen.  

– Hallitus on tarttunut ripeästi ja vastuullisesti tähän koko kansakunnan kannalta tärkeään ja haasteelliseen asiaan. Kiitos toimintatavasta hallitukselle on tässä paikallaan, sanoi keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen.  

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) vakuutti, että valtio tekee nyt kaiken voitavan sen eteen, ettei Talvivaaran konkurssi lisää ympäristöriskejä. Hänen mukaansa oleellisin kysymys on vesienhallinta, sillä yhtiöllä on varastoituna seitsemän miljoonaa kuutiota vettä.

Eduskunnassa on noussut esiin huoli läheisten vesistöjen tilasta.  

Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) mukaan pieni lohtu työllisyystilanteeseen on, että sadat työpaikat eivät katoa kerralla.  

– Kun ympäristö- ja muista syistä tätä toimintaa pitää jatkaa, niin se ei välittömästi johda näin suuriin työpaikkojen menetyksiin.  

Ihalaisen mukaan ihmisten uudelleenkouluttautumista ja -sijoittumista tuetaan, samoin kuin yritysten perustamista.  

Lue myös:

    Uusimmat