Eduskunnassa perättiin miinaratkaisun järkevyyttä

Eduskunta otti tänään varaslähdön kiisteltyyn jalkaväkimiinakysymykseen. Keskustelua herätti miinojen korvaamisen vaatimat 300 miljoonan euroa sekä useiden kansanedustajien kyseenalaistama kansainvälinen paine.

Syksyn ensimmäisellä kyselytunnilla ihmeteltiin, eikö hallituksella ole parempia rahanreikiä kuin sijoittaa yli kolmesataa miljoonaa euroa varastoissa makaavien miinojen korvaamiseen.

Kansanedustajat ihmettelivät mitä järkeä on polttaa yli 300 miljoonaa euroa jalkaväkimiinojen korvaamiseksi, varsinkin kun miinat makaavat vaarattomina varastoissa eikä kansainvälinen paine ole ilmeisesti ollut niin laajaa, kuin on annettu ymmärtää.

- Tämän paineen osalta luonnollisesti aihepiiri jonkin verran kiinnostaa. Ei se mikään laajan kansainvälispoliittisen keskustelun aiheena ole, pääministeri Matti Vanhanen myönsi.

Miinojen korvaamiseen vaadittavat reilut 300 miljoonaa euroa kirvoittivat edustajien kielenkantoja.

- Onko teidän mielestä keskeistä nimenomaan investoida tulvina vuosina 311 miljoonaa nimenomaan miinat korvaaviin ratkaisuihin. Eikö ole muita tähdellisempiä investointikohteita kuin nämä maamiinat, jotka ovat siis varastossa, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen peräsi.

- 300 miljoonaa on yhtä kuin kuusi eduskunnan lisärakennusta tai 5000 euroa jokaiselle sotaveteraanille. Eli puhutaan aika suurista summista, kristillisten puheenjohtaja Bjarne Kallis muistutti.

Miinojen pikaista kieltämistä kannattavat kauhistelivat ennakkotietoja, että miinoista luovuttaisiin vasta kahdentoista vuoden kuluttua.

Eduskunta pääsee selonteon kimppuun loppukuusta. Luvassa on vilkasta keskustelua.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat