Eduskunnan viimeiset: julkisuuslaki ja ulkomaalaislaki

Eduskunta hyväksyi tänään vaalikauden viimeisessä istunnossaan mm. uuden julkisuuslain sekä ulkomaalaislain muuttamisen. Molemmista todettiin usealla suulla, että uudistukset jäivät puolitiehen ja niihin joudutaan palaamaan ehkä jo seuraavalla vaalikaudella.

Eduskunta on hyväksynyt viime töikseen uuden julkisuuslain. Lain salassapitopykälät kaventavat oikeudenkäynnin julkisuutta. Toisaalta valtion liikelaitokset tulevat julkisuusperiaatteen piiriin, ja kaikkien virkamiesten palkat tulevat julkisiksi. Useat kansanedustajat moittivat lakia kuitenkin puutteelliseksi ja vaikeaselkoiseksi.

Eduskunta edellytti, että ulkomaalaislain kokonaisuudistus aloitetaan mahdollisimman pian. Lain pitäisi olla "mahdollisimman selkeä, johdonmukainen ja yksiselitteinen". Perjantain istunnossa käyty keskustelu osoitti, että nyt hyväksytty ulkomaalaislain muutos ei täytä ainakaan yksiselitteisyyden vaatimusta. Kansanedustajat kinastelivat loppuun asti siitä, miten oleskeluluvan myöntämistä koskevaa pykälää pitää tulkita, kun kyseessä on perheiden yhdistäminen ja puolisot sattuvat olemaan samaa sukupuolta.

Uudelleen eduskuntaan pyrkivät kansanedustajat pääsevät keskittymään nyt vaalikamppailuun ja äänestäjien tapaamiseen. Vain EU-asioita käsittelevä suuri valiokunta kokoontuu vaaliloman aikana. Keväästä 1995 istunut eduskunta on vielä kerran koolla vaalikauden päättäjäisissä 16. maaliskuuta muutamaa päivää ennen uuden eduskunnan valitsemista.

Uusi eduskunta aloittaa työnsä puhemiehen vaalilla tiistaina 30. maaliskuuta eli runsaan viikon kuluttua vaalipäivästä. Edellisenä päivänä tarkistetaan kansanedustajien valtakirjat. Uusien valtiopäivien avajaiset ovat vuorossa keskiviikkona 31. maaliskuuta.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat