Eduskunnan urheilukerholta kavallettiin jo 90-luvulla

Eduskunnan urheilukerhosta katosi rahaa jo viime vuosikymmenellä, kertoo Yle.

Urheilukerhon entinen rahastonhoitaja kertoo Ylen A-studiolle ottaneensa kerhosta kenenkään huomaamatta rahaa jo 1990-luvulla. A-studion haastattelussa kavalluksen tunnustanut entinen virkamies laskee ottaneensa kerhosta yhteensä jopa 100 000 euroa.

Rahastonhoitaja työskenteli eduskunnassa valiokunta-avustajana toissa viikkoon asti. Tuolloin Helsingin Sanomat paljasti, että hän oli jättänyt vuodesta 2002 saakka kerhon kirjanpidon tekemättä, esittänyt tekaistuja tilinpäätöksiä ja kavaltanut rahaa itselleen.

Urheilukerhon vuosibudjetti on noin 60 000 euroa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat