Eduskunnan talousvaliokunta arvioi Kemiran myyntisuunnitelman

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Leena Luhtasen mukaan talousvaliokunta aikoo arvioida, ovatko Kemiran myyntisuunnitelmaan liittyvät hallituksen strategiset perusteet järkeviä ja seuraukset yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia.

Lisäksi tutkitaan, kestävätkö muodostettavaan uuteen Dynea-konserniin kuuluvien yhtiöiden arvo- ja taselaskelmat ja niihin perustuvat osakekauppojen hintaoletukset asiallisen kritiikin.

-Tähän mennessä saatujen tietojen perusteella erityisesti nykyisen Kemiran arvo ja kaupan toteutuessa sen strategisen kehittämisen suunta ovat joutuneet suurennuslasin alle, Luhtanen sanoi tänään Inkoossa.

Hän ei kuitenkaan halunnut ennakoida talousvaliokunnan johtopäätöksiä, vaan vakuutti kaikkien vaihtoehtojen olevan avoimina.

Talousvaliokunta laatii mietintöä hallituksen esityksestä, jonka mukaan valtio luopuisi kokonaan nykyisestä 56,2 prosentin suuruisesta omistuksestaan Kemirassa ja saisi 34 prosenttia tulevasta pohjoismaisesta kemianteollisuuskonsernista.

Eduskunta on ottanut esityksen hyvin epäillen vastaan, eikä sen läpimenosta ole varmuutta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat