Eduskunnan puhemies: Eduskunnan syksy ruuhkaisin 20 vuoteen

Tänään syysistuntokaudelle kokoontuvan eduskunnan syksystä on tulossa tiukka, sanoo puhemies Eero Heinäluoma (sd). Hän toivoo keskustelua muun muassa sote-uudistuksesta.

Aamun Huomenta Suomessa vieraillut puhemies kertoi odottavansa vaaleja edeltävään syksyyn draamaa, kun paine kasvaa.

- Paine kasvaa aina ennen joulua, varmaan sen takia, että budjetti ja lakiesitykset pitää saada valmiiksi ja sitten siellä lopussa itse kukin huomaa, etteivät ihan kaikki omista ajatuksista toteudu, ja sitten käydään sellainen loppurähäkkä, Heinäluoma kertoi.

Lainsäätäjien syksystä on tulossa kiireinen, koska Kataisen-Stubbin hallituksen lakiesitykset tulevat eduskuntaan takapainotteisesti.

- Kolmena ensimmäisenä vuotena lakiesityksiä annettiin alle keskiarvon. Tänä syksynä lakiesityksiä tulee eduskuntaan eniten kahteenkymmeneen vuoteen, jos se toteutuu, mitä hallitus on etukäteen kertonut, Heinäluoma sanoi.

Eläkeratkaisu ei tavattoman kaukana

Sote-uudistuksesta Heinäluoma toivoo kunnon keskustelua.

- Kunta on ollut hyvinvointiyhteiskunnan yksikkö, joka tuottaa tärkeät palvelut ja niihin kuntalainen on voinut vaikuttaa kuntavaaleissa. Jos palvelut tulevat viidelle suuralueelle, iso kysymys on, miten kuntalainen vaikuttaa. Tämä keskustelu on jäänyt käymättä. 

Suuri, jokaista työikäistä ja nuorempaakin koskettava asia, on myös parhaillaan neuvoteltava eläkeuudistus. 

- Neuvottelijat tekevät työtä tosissaan. Olin sen verran eilisiltana yhteydessä, että ymmärsin, ettei se ratkaisu nyt tavattoman kaukana ole.

Heinäluoma puolustaa järjestöjen roolia eläkeneuvottelijana maassa, jossa 80 prosenttia palkansaajista kuuluu ammattiyhdistykseen. Hän muistutti, että viime kädessä eläkeuudistuksista päättää kuitenkin eduskunta.

Välikysymys heti tänään

Eduskunnan syyskausi alkaa pääministeri Alexander Stubbin (kok) Ukrainaa koskevalla ilmoituksella ja Ukraina-keskustelulla. 

STT:n listauksen mukaan tämä eduskunnan kiireinen syksy sisältää muun muassa kansalaisaloitteet sukupuolineutraalista avioliittolaista ja ruotsin kielen asemasta kouluissa sekä neljä hallituksen selontekoa.  Keskusta ja Vasemmistoliitto aikovat jättää heti tänään hallitukselle välikysymyksen eriarvoistumisesta ja pienituloisten toimeentulosta.

Lue myös:

    Uusimmat