Edu Kettunen sai Juha Vainio -palkinnon

Juha Vainio -palkintoa pidetään Suomen merkittävimpänä kevyen musiikin saralla. Palkinto jaettiin nyt kuudennentoista kerran.

Muusikko ja tuottaja Edu Kettunen on saanut Juha Vainion rahaston palkinnon. 5000 euron arvoinen tunnustus annettiin hänelle Kotkan Meripäivillä. Kyseessä on tekstintekijälle annettava palkinto, jota pidetään Suomen merkittävimpänä kevyen musiikin saralla.

Etenkin Lentäjän poika -kappaleestaan tunnettu Kettunen on sanoittanut kevyttä musiikkia päätyönään jo lähes 30 vuotta. Sanoittamisen lisäksi hän toimii tuottajana ja laulajana.

Laulajana Kettunen aloitti 1980-luvun alussa Broadcast-yhtyeen laulusolistina, jonka jälkeen hän siirtyi soolouralle. Vuonna 1998 Kettunen levytti yhdessä Mikko Kuustosen ja Esa Kaartamon kanssa albumin Kaartamo, Kettunen, Kuustonen. Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt pitkäsoitto Tarpeeks jotain.

Kettunen kertoo arvostavansa Juha Vainio -palkintoa suuresti. Vaikka uuden levyn tekokin on jo näköpiirissä, hän ei aio käyttää palkintorahoja työkuvioihin.

- Pahoin pelkään, että se menee noihin veneisiin, kuten rahat muutenkin, hän naurahtaa.

Veneet ja vesillä liikkuminen ovat Kettusen intohimo.

- Ajattelin, että kun kerran saa moisen onnen kantamoisen, niin pitää sitä vähän lelliä itseään.

Juha Vainio -palkinto jaettiin nyt kuudennentoista kerran. Viime vuonna sen sai työpari Mikko Alatalo-Harri Rinne.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat