Edmund Stoiber vei pisteet kotiin tv-väittelyssä Saksassa

Kommentaattoreilla ja mielipidetiedusteluilla oli tänään vaikeuksia nimetä Saksan liittokansleriehdokkaiden historiallisen televisioväittelyn voittajaa. Tasapeliä voi pitää torjuntavoittona konservatiivien Edmund Stoiberille.

Mediataidoistaan tunnetun liittokansleri Gerhard Schröderin oli ennustettu peittoavan Stoiberin selvästi tv-kameroiden edessä eilis iltana. Mutta väittelyn jälkeen tehdyistä pikakyselyistä yksi osoitti altavastaaja Stoiberin selviytyneen jopa vastustajaansa paremmin kohtaamisesta.

Väittely saattaakin aiheuttaa huolestumista sosiaalidemokraateissa, sen kun odotettiin antavan Schröderille tilaisuuden auttaa puoluetta kuromaan umpeen opposition kristillisdemokraattien etumatkan mielipidekyselyissä.

Demarit ovat jo kasvattaneet suosiotaan tuhoisien tulvien hoidossa päättäväisyyttä osoittaneen Schröderin ansioista. Stoiber sanoi ennen eilistä väittelyä, ettei hän ole huolissaan kaventuneesta kannatuserosta, eikä tv-väittely näyttäisi antavan aihetta lisähuoleen.

Stoiber arvosteli Schröderiä työttömyyden huonosta hoitamisesta

Stoiber ja Schröder olivat odotetusti eri mieltä Saksan punavihreän hallituksen saavutuksista. Baijerin osavaltiota johtava Stoiber tarttui erityisesti Schröderin lupaukseen työttömien määrän painamisesta alle 3,5 miljoonaan - työttömiä on vaalien alla yli neljä miljoonaa.

Schröderin mukaan syynä on maailmanlaajuinen taantuma, eivät kotikutoiset ongelmat. Stoiberin mukaan syytä epäonnistumisesta ei pitäisi sysätä muille.

Stoiber myös arvosteli Schröderin päätöstä rahoittaa Saksan tulvatuhojen korjaamista verohelpotuksia lykkäämällä.

-Liittokanslerilla on kriisin kohdatessa taipumuksena korottaa heti veroja, Stoiber sanoi.

Schröder puolusti linjaansa toteamalla, että korjaustyöt on maksettavat nyt eikä siirrettävä niiden kustannuksia velanoton myötä tuleville sukupolville.

-Tehän lupaatte kaikkea kaikille, Schröder heitti.

Ulkopolitiikasta puhuttaessa molemmat suhtautuivat kielteisesti Yhdysvaltain suunnittelemaan hyökkäykseen Irakiin. Stoiberin mielestä Schröder on kuitenkin heikentänyt mahdollisuuksia Saddam Husseinin painostamiseen puhumalla avoimesti amerikkalaisten suunnitelmia vastaan. Saksalaiseen sooloiluun ei ole tarvetta, Stoiber sanoi.

Tv-väittely ei tuonut yllätyksiä

Schröderin ja Stoiberin 75-minuuttisen väittelyn mainostaminen "kaksintaisteluksi" osoittautui liioitteluksi. Tiukkojen sääntöjen myötä ehdokkaiden vastausaika juontajien kysymyksiin oli rajoitettu 90 sekuntiin, eivätkä he päässeet väittelemään suoraan keskenään.

-Jatkuva kelloon tuijottaminen, juontajien kysymysten odottelu ja siistin studion steriili ilmapiiri veivät keskustelusta viimeisetkin eloisuuden rippeet, arvioi Jürgen Leinemann Der Spiegel -lehden verkkosivulla.

Leinemannin mukaan sekä ehdokkaiden esiintyminen että heidän mielipiteensä vastasivat täysin odotuksia.

Haastaja Stoiber noudatti avustajiensa kehotuksia hymyillä enemmän jopa niin uskollisesti, ettei hymy hyytynyt edes katastrofeista ja talousongelmista puhuttaessa, Leinemann huomioi.

Saksan vaalihistorian ensimmäistä liittokansleriehdokkaiden tv-väittelyä seurasi mittausten mukaan peräti 14,8 miljoonaa katsojaa. Mielenkiintoa siis riitti, vaikka 72 prosenttia Forsa-mielipidekyselyyn vastanneista sanoi heti väittelyn jälkeen, ettei ehdokkaiden väittely ollut vaikuttanut äänestyspäätökseen.

Schröder ja Stoiber kohtaavat toisessa suorassa tv-väittelyssä 8. syyskuuta. Saksan liittopäivävaalit järjestetään 22. syyskuuta. Vaaleissa äänestetään kansanedustajaehdokkaita ja puolueita, ei suoraan liittokansleria.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat