Edelfeltin suurnäyttely Turussa

Albert Edelfeltin Pariisin ajan tuotantoa esitellään laajassa näyttelyssä Turussa.

Terassilla-teos, Edelfelt

Laajin Albert Edelfeltin taiteen esittely kahteenkymmeneen vuoteen avautuu yleisölle sunnuntaina Turussa. Edelfeltin Pariisin vuosien tuotantoon keskittyvä näyttely sisältää noin sata teosta, joista osa on viimeksi ollut näytteillä 1800-luvulla. Pääosissa ovat kuitenkin taiteilijan lukuisat naishahmot, joiden taustoista on saatu lisää tietoa.

Luxemburgin puistossa teosta Edelfelt maalasi puolitoista vuotta. Taulun vuodenaikakin ehti vaihtua ja hahmoihin tuli uusia piirteitä. Elävä maalaus on yksi osoitus taiteilijan suuresta rakkaudesta Pariisia kohtaan.

-Edelfelt oli oikeastaan ranskalainen. Hän saapui Pariisiin 20-vuotiaana vuonna 1874 ja eli siellä ihan kuolemaansa saakka. Voidaan sanoa, että hän kävi siellä ihan vuosittain. Avioliiton myötä hän joutui muuttamaan Suomeen mentyään naimisiin 1888 Ella de la Chapellen kanssa. Ella ei oikein viihtynyt Pariisissa. Heidän elämänsä tuli niin kalliiksi, että oli sitten pakko muuttaa Suomeen, mutta sen jälkeen hän piti tämän ateljeen ja Edelfelt on eräässä haastattelussa sanonutkin, että hänellä on varaa pitää tätä ateljeeta samalla tavalla kuin toisilla on purjevene, kertoo näyttelykomissaari Marina Catani.

Retretissä edellinen laaja näyttely

Edellisen kerran Edelfeltin töitä oli näin laajasti esillä Retretissä vuonna 1983. Tämä näyttely on avaus kohti 150-vuotisjuhlia, joita Ateneum valmistelee. Turun taidemuseon empiresaleihin on saatu tuikiharvinaisia töitä. Osa on myyty suoraan ateljeesta yksityiskokoelmiin. Mutta etupäässä Turussa on esillä naisia. Äidin ja vaimon lisäksi Edelfeltillä oli lukuisia malleja.

-Uusi tieto on se, että niitä malleja on ollut lukuisia. Niitä ei ole ollut ainoastaan kolme, niitä ei ole ollut ainoastaan Theresa, Antoine ja rakastettu Virginie, vaan heitä on ollut yli sata, Catani sanoo.

Naishahmot eivät ole aivan realistisia, vaan taiteilija muokkasi niitä oman kauneusihanteensa mukaiseksi. -Naiset pikkasen kyllä saavat elää, mutta niissä on ihan tietynlaiset esimerkiksi kauniit niskat, hyvin kaunis povi ja tietty sellainen säteily silmissä ja usein he hymyilevät tuollaista "monalisamaista" säädyllistä hymyä. Mutta joillakin on sitten sellaisia franshalsmaisia, amerikkalaisia dollarihymyjä ja ne naiset saattavat olla tollaisia puolimaailman naisia, maksullisia naisia, kuvailee Catani.

Lue myös:

    Uusimmat