Ecuadorin hallitus varoitti mielenosoittajia

Ecuadorin hallitus on kehottanut mielenosoittajia lopettamaan protestinsa. Maahan julistettiin toissapäivänä poikkeutila intiaanien mielenosoitusten vuoksi. Mielenosoittajat vastustavat polttoaineiden hinnankorotuksia ja uutta talouspolitiikkaa.

Sisäministeri Juan Manrique ja puolustusministeri Hugo Unda muistuttivat eilenillalla paikallisessa televisiossa ja radiossa mielenosoittajia siitä, että hallituksella on nyt poikkeustilan myötä laajat valtuudet muun muassa pidättää ihmisiä ja hajottaa joukkokokouksia. Manriquen mukaan intiaanijohtajien todellinen tarkoitus on levottomuuksien lietsominen.

Ecuadorin armeijan sotilaat piirittivät illalla Quiton yliopiston alueelle leiriytyneitä intiaaneja. Noin 5000 intiaania on pitänyt viime maanantaista lähtien yliopistoa tukikohtanaan. Sotilaat eivät kuitenkaan estäneet intiaaneja liikkumasta alueelta.

Intiaanit vaativat hallitusta perumaan vuoden alusta voimaan tulleet polttoaineen ja julkisen liikenteen hinnankorotukset. Lisäksi he vaativat hallitusta jäädyttämään kaikki hinnat viideksi vuodeksi, keskeyttämään neuvottelut Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa ja perumaan viimevuotisen päätöksen korvata maan kansallinen valuutta sucre Yhdysvaltain dollarilla.

Vaatimustensa tueksi intiaanit ovat muun muassa tukkineet liikenteen useilla maan teillä. Viitisenkymmentä intiaania aloitti lauantaina nälkälakon yliopistossa painostaakseen hallitusta.

Ecuadorin köyhä intiaaniväestö syrjäytti vuosi sitten yhdessä maan asevoimien kanssa presidentti Jamil Mahuadin hallituksen. Uudeksi presidentiksi valittiin Gustavo Noboa, jonka talouspolitiikkaa intiaanit nyt vastustavat. Hinnankorotukset ovat osa taloustoimia, joita IMF on vaatinut ehtona kahden miljardin dollarin apupaketille.

Lue myös:

    Uusimmat