Ecstasyn palon syytä tutkitaan

Yhdysvaltalaiset viranomaiset aloittivat tänään luksusristeilijä Ecstasyn tulipaloa koskevat tutkimukset.

-He etsivät palon syytä ja yrittävät selvittää keinoja palon vastaisessa taistelussa, sanoi rannikkovartioston edustaja. Suomalaisvalmisteisella Ecstasy-risteilijällä syttyi myöhään eilen uhkaava tulipalo, kun laiva oli lähdössä neljän päivän risteilylle Miamista. Sinnikäs palo saatiin talttumaan noin puolessatoista tunnissa ja arviolta 60 ihmistä hoidettiin onnettomuuden jälkeen lievän savumyrkytyksen tähden. Aluksella oli onnettomuuden sattuessa yli 2500 matkustajaa.

Carnival-yhtiön omistama ja Liberiaan rekisteröity Ecstasy oli juuri lähtenyt Miamin satamasta, kun tuli pääsi irti aluksella. Tulipalon arveltiin syttyneen laivan peräosan pesulassa. Matkustajat olivat hämmentyneitä, mutta varsinaista paniikkia ei syntynyt, kertoi eräs heistä jälkikäteen miamilaisella tv-kanavalla. Rannikkovartiosto havaitsi savun aluksella, joka oli tapahtumahetkellä vain noin 3 kilometrin päässä rannasta. Suuri joukko ihmisiä oli seurannut näyttävää paloa Miamin rannikolta. Carnival - joka on maailman suurin risteilyjä järjestävä yhtiö - lupasi korvata peruuntuneen risteilyn hinnan ja tarjota matkustajille ilmaisen risteilyä myöhempänä ajankohtana.

Ecstasy on rakennettu Masa-Yardsin telakalla ja alkoi liikennöidä vuonna 1991. Laivassa on kymmenen kantta sekä mm. kasino, kirjasto, kuntosali sekä kolme uima-allasta.


Lue myös:

    Uusimmat