Ecofin tutkii Belgian Emu-kuntoa

EU:n valtiovarainministerien neuvosto Ecofin kokoontuu tänään Brysseliin tutkimaan Belgian edellytyksiä osallistua Euroopan talous- ja rahaliittoon Emuun.

Belgian ongelmana on, että julkinen velka on yli kaksi kertaa niin suuri kuin lähentymisehdot sallisivat. Ehtojen mukaan valtion velka ei saa kasvaa yli 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Belgia on onnistunut viime aikoina pienentämään velkaantumisastettaan, mutta lähinnä kertaluonteisin keinoin. Se on mm. myynyt kultavarantojaan ja yksityistänyt valtionyhtiöitä.

Neuvoston esityslistalla ei ole tällä kertaa muita painavia asioita, koska Saksan ja Ranskan lähentymisohjelman tutkimista on lykätty. EU:ssa pelätään ministerien pitävän kokousta jopa niin tyhjänpäiväisenä, että he jättävät tulematta.

Suomen valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) matkustaa joka tapauksessa Brysseliin yhdessä valtiosihteeri Raimo Sailaksen kanssa.

Myös maatalousministeri Kalevi Hemilä (sit) osallistuu tänään Brysselissä EU:n maatalousministerien tapaamiseen, jossa aiheena on mm. hullun lehmän tauti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat