Ebolan saapuminen Suomeen piti olla erittäin epätodennäköistä

Elokuussa kerrottiin, että Suomi on varautunut tarkasti mahdolliseen ebolatartuntaan. Meilahden infektio-osastolla voitaisiin helposti hoitaa eristyksessä useampaakin ebolapotilasta samanaikaisesti.  

Husilla on käytössään myös erityinen infektioambulanssi, joka voi tarvittaessa noutaa Helsinkiin hoitoon ebolapotilaan myös muualta Suomesta kuin Uudeltamaalta.  

Husin henkilökunnalla ei tiettävästi ole aiempaa kokemusta ebolapotilaiden hoitamisesta, mutta muita tartuntavaarallisia potilaita hoidetaan sairaanhoitopiirissä jatkuvasti, ja erityisen tartuntavaarallisten potilaiden hoitoa myös harjoitellaan säännöllisesti. Helsingissä järjestettiin harjoitus viimeksi kesäkuussa.  

Elokuussa arvioitiin, että ebolan saapuminen Suomeen on varsin epätodennäköistä, muttei täysin poissuljettua. Mikäli Suomessa tavattaisiin ebolatapaus, olisivat muutamat jatkotartunnat asiantuntijoiden mukaan mahdollisia, mutta laaja epidemia ei.  

Hus on vahvistanut illalla tulleen tiedon ensimmäisestä ebolaepäilystä Suomessa.  


Lue myös:

    Uusimmat