Ebolan leviäminen: "Kosketin kasvojani saastuneilla hansikkailla"

Ebola-tartunnan saanut espanjalainen sairaanhoitaja epäilee, että hänen tartuntansa johtuu hänen omasta virheestään kun hän riisui suojapukuaan Ebola-potilaan hoitamisen jälkeen. 

Madridilaisnainen kertoo koskettaneensa suojapuvun hansikkailla kasvojaan puvun riisumisen yhteydessä, häntä hoitava lääkäri kertoo.  

Tartunnan saanut sairaanhoitaja hoiti Sierra Leonessa Ebola-tartunnan saanutta espanjalaispappia syyskuun lopulla. Hän osallistui myös potilaan huoneen puhdistamiseen hänen kuolemansa jälkeen.  

-Näyttää siltä, että tartunta johtuu hansikkaista. Hansikkaat koskivat kasvoja, sairaanhoitajaa hoitava lääkäri German Ramirez kertoi toimittajille madridilaissairaalan ulkopuolella.  

El Pais -lehdelle antamassaan puhelinhaastattelussa sairaanhoitaja arvioi, että virhe tapahtui hänen riisuessaan suojapukuaan.    

Sairaanhoitaja on eristyshoidossa madridilaisessa sairaalassa. Samassa sairaalassa tarkkaillaan myös hänen aviomiestään ja kahta kampaajaa, joiden asiakkaana sairaanhoitaja kävi Ebola-oireiden jo ilmaannuttua.  

Espanjalaishoitaja on tiettävästi ensimmäinen Euroopassa Ebola-tartunnan saanut henkilö. Espanjan terveysviranomaiset selvittävät parhaillaan, miten nainen on voinut saada tartunnan tiukoista turvatoimista huolimatta.  

Terveysviranomaiset lopettivat tänään sairaanhoitajan koiran, koska sitä pidettiin mahdollisena Ebola-viruksen kantajana. 

Koiran lopettamisaie aiheutti välikohtauksen sairaanhoitajan kotitalon luona, kun eläinsuojelijat protestoivat lopettamista vastaan. Poliisit joutuivat suojaamaan koiraa hakemaan tulleita viranomaisia vihaisilta mielenosoittajilta Madridin esikaupunkialueella.  

Lue myös:

    Uusimmat