E-Korean Rohia tukeva puolue voittamassa parlamenttivaalit

Ennusteiden mukaan Uri-puolue saa noin puolet parlamentin paikoista Etelä-Koreassa.

Etelä-Korean presidentti Roh Moo Hyun

Etelä-Korean presidenttiä Roh Moo Hyunia tukeva puolue on ennusteiden mukaan voittamassa maan parlamenttivaalit. Arvio perustuu virallisiin ääntenlaskutuloksiin, kun noin 90 prosenttia kaikista äänistä oli laskettu.

Ennusteiden mukaan vasemmistoliberaali Uri-puolue oli saamassa 151-152 paikkaa 299-paikkaiseen parlamenttiin.

Konservatiivinen oppositiopuolue GNP oli saamassa puolestaan 121 paikkaa, mikä on 16 paikkaa vähemmän kuin puolueella oli aiemmin.

Televisiokanavien julkistamat ovensuukyselyt olivat lupaamassa Urille vieläkin suurempaa voittoa. Ovensuukyselyjen mukaan Uri olisi saanut jopa 172 paikkaa parlamentissa.

Rohia tukenut pieni Uri-puolue perustettiin vasta viime syksynä, kun Roh jätti demokratiapuolue MDP:n ja sai mukaansa useita muita puolueen johtohenkilöitä.

Kaikkiaan 14 eri puoluetta asetti ehdokkaita eilisiin parlamenttivaaleihin. Äänioikeutettuja oli 35,6 miljoonaa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat