Dynamiittipaukut vauhdittavat palkkavaatimuksia Boliviassa

Dynamiitti, kyynelkaasu ja vesitykit on otettu avuksi poliisien ja ammattiyhdistysväen välisissä yhteenotoissa Boliviassa.

Kaivostyöläiset, opettajat ja terveydenhuollon työntekijät ovat osoittaneet mieltään maan pääkaupungissa vaatien laajoja palkankorotuksia.

Kaivosmiehet vauhdittivat dynamiittipaukuilla mielenosoitusta, jota poliisi yritti hajottaa vesitykeillä ja kyynelkaasulla.

Presidentti Evo Moralesin hallitus on tarjonnut palkkoihin 10 prosentin korotusta muun muassa armeijalle, poliisille ja joillekin opetus- ja terveydenhuoltoalojen työntekijöille. Ammattiyhdistykset puolestaan vaativat yleisen minimipalkan kymmenkertaistamista.

Hinnat ovat nousseet nopeasti viime vuoden lopulta lähtien, ja köyhimmät bolivialaiset valittavat etteivät enää kykene elättämään perheitään. Nykyisin virallinen minimipalkka on noin 83 euroa kuukaudessa.

Morales on joutunut entisen vahvan kannattajakuntansa hampaisiin. Bolivian ensimmäinen alkuperäisväestöön kuuluva presidentti nousi valtaan vuonna 2002 juuri työväestön ja ammattiyhdistysten tuella. Nyt he valittavat hallituksen ajavan vain omaa etuaan.

- He ovat hyvin syöneitä, mutta kansa on nälkäistä, eräs mielenosoittaja totesi.

(MTV3 - AP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat