Duudsoneiden Jarppi hehkuttaa: Tässä pullukan sielu lepää!

Duudsonit Gumball-rallissa -sarjan toisella extravideolla Jarppi häiriköi unen tarpeessa olevaa HP:tä ja löytää lentokentältä mielestään yhden maailman hienoimmista asioista.

Duudsonit Gumball-rallissa -nettisarjan ensimmäinen jakso on nyt katsottavissa osoitteessa sub.fi/duudsonit. Pitkin viikkoa julkaistavilla extravideoilla päästään lisäksi näkemään, mitä kaikkea reissun kulisseissa tapahtui.

Toisella extravideolla Jarppi ja HP ovat vasta laskeutuneet uuvuttavalta mannertenväliseltä lennolta New Yorkiin. Unet ovat jääneet molemmilta vähiin, sillä videolla nähdään muun muassa, kuinka Jarppi torpedoi HP:n nukkumisyrityksiä.

Väsyneiden miesten pelastukseksi lentokentältä löytyy kuitenkin eräs arkinen keksintö, mikä saa etenkin Jarpin innostumaan.

– Mikroaaltouunin keksijähän on meikäläisen henkilökohtaasia sankareita, mutta sen lisäksi tän jutun keksijä on listäykkösenä, parhaita jätkiä maailmassa. Kyllähän tässä tällaisen pullukan sielu lepää, Jarppi ylistää.

Videolla nähdään myös, kuinka Gumball-tiimi saadaan kokoon, kun jenkeissä loppuja duudsoneita jo odotellut Jukka paikallistetaan Times Squaren hulinasta.

Mikä Jarpin hehkuttama keksintö lentokentältä löytyy? Millainen on Duudsonien jälleennäkeminen? Katso jakson toinen extravideo Subin netissä: Duudsoneiden Jarppi hehkuttaa: Tässä pullukan sielu lepää!

DUUDSONIT GUMBALL-RALLISSA Subin netissä. Uudet jaksot maanantaisin kello 18, ekstravideoita pitkin viikkoa. Katso sarjan ensimmäinen jakso nyt täällä!

(MTV3)

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja