Dromberg kiitti ortodokseja maahanmuuttajien huomioon ottamisesta

Kulttuuriministeri Kaarina Dromberg (kok.) kiittää Helsingin ortodoksista seurakuntaa siitä, että se on ottanut monin tavoin huomioon myös Suomeen muualta muuttaneiden ortodoksien erityistarpeet.

-Vastikään maahan muuttaneelle uudelle suomalaiselle seurakunnallinen toiminta voi olla tärkeää paitsi hengellisten tarpeiden kannalta, myös väylänä kotoutumiselle suomalaiseen yhteiskuntaan, hän arvioi.

Dromberg toi valtiovallan tervehdyksen seurakunnan 175-vuotisjuhlaan, joka pidettiin tänään Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi kunnioittivat tilaisuutta läsnäolollaan.

Kirkkokunnan päämiehen puheenvuoron käytti arkkipiispa Leo.

Kirkollisasioista vastaavana ministerinä Dromberg piti tärkeänä, että valtiovalta pyrkii luomaan uskonnollisten yhdyskuntien toiminnalle mahdollisimman hyvät ja toimivat puitteet niin lainsäädännöllisesti kuin taloudellisestikin.

-Yksi lähivuosien keskeisistä haasteista tällä saralla on ortodoksista kirkkokuntaa koskevan, monilta osin jo vanhentuneen lainsäädännön saattaminen vastamaan tämän päivän tarpeita. Kyseessä on mittava uudistus, jonka lähtökohtia ja suuntaviivoja on jo hahmoteltu opetusministeriön ja kirkkokunnan edustajien välillä viime vuoden lopulla käydyissä neuvotteluissa. Varsinainen valmistelutyö on tarkoitus aloittaa lähikuukausina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat