Dragon-avaruusaluksen laukaisu epäonnistui

SpaceX-yhtiön Dragon-aluksen laukaisu on epäonnistunut.

Alus oli määrä laukaista matkaan tänään Floridassa Yhdysvalloissa.

Yhtiön toimitusjohtajan Elon Muskin mukaan syynä laukaisun keskeyttämiseen oli liian suuri paine viitosmoottorin polttokammiossa. Musk kertoi vian syystä Twitterissä.

On mahdollista, että laukaisua yritetään seuraavan kerran tiistaina.

Kyseessä on ensimmäinen yksityisen yhtiön kehittämä avaruusalus. Sen oli määrä telakoitua kansainväliselle avaruusasemalle tiistaina.

Lue myös:

    Uusimmat