Doping-rikoksissa uusi ilmiö: Raaka-aineet postissa, tehdas kotona

Tullin tietoon viime vuonna tulleista doping-rikoksista on huomattu uusi ilmiö, jossa netin kautta tilattavat raaka-aineet viimeistellään dopingiksi Suomessa alkeellisissa olosuhteissa. Tullin takavarikoimien aineiden perusteella ”tehtaissa” tabletteihin lisätään sellaista tavaraa, mikä ei niihin kuulu.

Tullin takavarikoimien dopingaineiden määrä lähti viime vuonna jälleen kasvuun. Vuonna 2014 tulli takavarikoi dopingiaineita yhteensä 87491 tablettia tai ampullia. Kasvua edellisvuoteen on noin 8700 yksikköä, eli reilu 10 prosenttia.

Törkeiden dopingrikosten määrä on laskenut ja lievien kasvanut. Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkosen mukaan rikosten määrien muutos ja takavarikkojen lisääntyminen kuvaa sitä, että törkeissä tapauksissa varikkomäärät ovat entistä isompia, kun taas lievään tuomioon kantavia määriä tilataan yhä useammin verkkokaupasta.

”Tehtaiden” tableteissa aineita, jotka eivät sinne kuulu

Verkosta valmiiden tablettien tilaamisen ohelle on kasvanut uusi ilmiö, jossa raaka-aineista valmistetaan Suomessa valmista dopingia. Esimerkiksi eräässä tapauksessa tullin mukaan Suomeen tuotiin 50 grammaa stanotsololijauhetta ja 50 g metandienonijauhetta, joista olisi teoriassa voinut saada noin 20 000 viiden milligramman valmista tablettia myytäväksi.

– On raaka-ainetuontia aikaisemminkin ollut, mutta kyllä se on nyt yleistynyt viime vuosien aikana. Meillä oli esimerkiksi Ylä-Savon suunnassa yksi tämmöinen iso ”tehdas”, ja on niitä viime vuonna muutama muukin löytynyt, Sinkkonen sanoo.

Yleisesti Sinkkonen toteaa, että mitkään tullin takavarikkoon päätyneet aineet eivät ole kovin laadukkaita. Pääasiassa Suomessa viimeistellyt tabletit ovat vielä valmista tuontitavaraa heikompaa laatua.

– Kyllä ne yleisesti ottaen on niin, mitä Suomessa valmistetaan, niin niihin lisätään sellaisia aineita, jotka niihin eivät kuulu. Se on bisnestä jollekin.

Lue myös:

    Uusimmat