Dopamiinitaso saattaa selittää alkoholiriippuvuutta

Suomalainen tutkijaryhmä on havainnut, että naisilla on avioissaan mm. käyttäytymiseen ja tunne-elämään vaikuttavaa välittäjäaineitta dopamiinia selvästi enemmän kuin miehillä. Tämä arvostetussa American Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistu havainto saattaa selittää esimerkiksi miesten selvästi yleisempää alkoholiriippuvuutta. Alhaisen dopamiinitason katsotaan altistavan alkoholiriippuvuuden kehittymiselle.

Dosentti Jarmo Hietalan ja apulaisprofessori Erkka Syvälahden johtamassa tutkimuksessa Turun yliopistossa mitattiin PET-menetelmällä terveiden vapaaehtoisten koehenkilöiden aivojen dopamiinitasoa. Tutkimuksessa havaittiin, että naisilla oli dopamiinia tyvitumakkeissa keskimäärin selvästi enemmän kuin miehillä. Erityisen suuri tämä ero oli vasemmassa aivopuoliskossa, joka on useimmilla ihmisillä ns. hallitseva aivopuolisko, sanovat tutkijat.

Sukupuolierot ymmärrettäviksi

Aivojen dopamiinitoiminnan katsotaan liittyvän mm. tunne-elämän ja liikkeiden säätelyyn sekä mielihyvän kokemiseen. Äskettäin on myös vahvistunut käsitys, että se liittyisi osaltaan myös ihmisen persoonallisuuden piirteisiin. Esimerkiksi vilkas dopamiinitoiminta yhdistetään hyvään sosiaaliseen vuorovaikutuskykyyn. Turussa on jo pitemmän aikaa selvitetty dopamiinin yhteyksiä psykiatrisiin häiriöihin erityisesti skitsofreniaan ja alkoholiriippuvuuteen.

Parhaillaan on meneillään myös kliinisiä tutkimuksia, joissa selvitetään voidaanko alkoholin väärinkäyttöä hoitaa dopamiinivaikutusta lisäävillä lääkkeillä. Turkulaistutkijoiden uusi havainto vahvistaa jo aiemmin tunnettujen käyttäytymiseen liittyvien sukupuolierojen ymmärtämistä. Se selittää myös naisten ja miesten erilaista sairastuvuutta alkoholiriippuvuuteen. Miehillä on alkoholiongelmia kolme kertaa enemmän kuin naisilla.

Dopamiini välittää mm. alkoholin ja muiden päihteiden käyttöön liittyvää mielihyvän kokemista ja riippuvuutta. Tutkijat uskovatkin, että nyt havaituilla eroilla on merkitystä pyrittäessä selvittämään sukupuolieroja laajemminkin alkoholin ja huumeiden käyttöalttiudessa ja käyttötavoissa sekä tiettyjen persoonallisuuspiirteiden ja psyykkisten häiriöiden taustalla.

Lue myös:

    Uusimmat