Dokumenttielokuvan traileri paljastaa: Diana epäili miehensä suunnittelevan "tuhoisaa kolaria"

Prinsessa Dianan ennen näkemättömät kuolinkuvat julkaistaan dokumenttielokuvassa. Keith Allenin tekemä dokumenttielokuva Unlawful Killing julkaistaan tällä viikolla Cannesin elokuvafestivaaleilla.

Daily Mailinmukaan kuvat otettiin 14 vuotta sitten sattuneen tuhoisan autokolarin jälkeen. Niitä ei ole ennen julkaistu niin, ettei prinsessa Dianan kasvoja olisi häivytetty.

Dokumenttielokuvan trailerissa vilautetaan viestiä, jonka Diana kirjoitti ystävälleen vuonna 1993.

"Mieheni suunnittelee "onnettomuutta" autooni. Jarruvika tai vakava päävamma."

Dokumentti on 90-minuuttinen, mustavalkoinen lähikuva prinsessa Dianasta.

Kolaria epäilty salamurhaksi

Prinsessa Dianaa ja Dodi Al Fayedia kuljettanut auto kolaroi vuonna 1997 kohtalokkain seurauksin tunnelin seinään.

Pariisissa 31. elokuuta sattuneessa onnettomuudessa kuoli Dianan ja Dodin lisäksi autonkuljettaja Henri Paul. Paul oli turmahetkellä humalassa. Diana ja Dodi eivät käyttäneet turvavöitä. Turvavöissä istunut Dianan henkivartija Trevor Rees-Jones selvisi ainoana kolarista hengissä.

Prinsessa Dianan ja Dodi Al Fayedin kerrotaan paenneen heitä jahdanneita valokuvaajia.

Dodi Al Fayedin isä Mohamed Al Fayed on epäillyt kolaria kuningashuoneen tai Britannian turvallisuuspalvelun juonimaksi salamurhaksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat