Dokumentti paljastaa: USA kehitteli "lentävää lautasta" 1950-luvulla

Yhdysvalloissa on julkistettu mielenkiintoinen dokumentti 1950-luvulta. Kansallisen arkistonpaljastamassa dokumentissa esitellään Yhdysvaltain asevoimien hanke, jota kutsuttiin nimellä "Project 1794".

Teknologiasivusto Wired kertoo, että kyseessä oli suunnitelma lentävän lautasen kaltaisesta, ääntä nopeammin liikkuvasta aluksesta. Yhdysvaltain ilmavoimat oli tehnyt kanadalaisen yhtiön kanssa sopimuksen ennennäkemättömän lentoaluksen rakentamisesta.

Vuodelta 1956 peräisin olevassa, prototyypin testausta edeltävässä muistiossa mainitaan, että suunnittelijoilla oli aluksen suhteen suuret odotukset:

Aluksen suunniteltiin kulkevan Mach 3 - Mach 4 -nopeudella ja yltävän yli 30 kilometrin korkeuteen.

Jos suunnitelmat olisivat päätyneet toteutukseen asti, olisivat suunnittelijat rakentaneet lautasmaisen aluksen, joka kulkisi ilmakehän stratosfäärissä yli 4000 kilometrin tuntinopeudella.

Aluksen oli tarkoitus nousta ylös ja laskeutua pystysuoraan työntörakettien avulla.

Dokumentissa myös vihjataan, että tuotekehitys näytti kulkevan jopa suunniteltua paremmin. Wired pohtiikin, miksi projektista lopulta luovuttiin. Prototyypin rakentaminen olisi maksanut nykyrahassa alle 27 miljoonaa dollaria, mikä ei olisi ollut suuri hinta kehittyneen lentoaluksen suunnittelemisesta.

Aluksen suunnittelutyöt lopetettiin lopullisesti vuonna 1960.

Lue myös:

    Uusimmat