Mainos

Dna-testit vapauttavat monet syyttömänä tuomitut USA:ssa

Yhdysvaltalainen James Waller on katkera mies. Waller, 52, ehti kantaa seksuaalirikollisen leimaa lähes 15 vuotta ennen kuin dna-todisteet osoittivat hänet syyttömäksi.

Dna-todisteita ei hyödynnetty rikosten tutkinnassa vielä vuonna 1983, jolloin Waller tuomittiin alaikäisen pojan ahdistelusta. Vankilassa istutun 10 vuoden lisäksi hän oli viime vuoteen asti rekisteröity seksuaalirikollinen, joka ei voinut vierailla sukulaislapsiensa luona tai esimerkiksi käydä puistoissa, missä oli lapsia.

Waller on yksi niistä 218 ihmisestä, joiden syyttömyyden jälkikäteen tehdyt dna-testit ovat todistaneet Yhdysvalloissa viimeisen 20 vuoden aikana.

Dna-testin avulla rikostutkijat voivat verrata epäillyn geneettistä sormenjälkeä tutkinnan yhteydessä löydettyihin dna-näytteisiin.

Yhdysvaltalaisen Innocence Project -järjestön asianajajat ja tutkijat auttavat Wallerin kaltaisia vankeja, joiden syyllisyyttä ei ole koskaan todistettu dna:n avulla. Ongelmana on kuitenkin se, että monien tuomittujen osalta vanha todistusaineisto on hävinnyt tai sitä ei ole alunperinkään säilytetty.

-Yksistään New Yorkissa meillä on 20 tapausta, joissa todistusaineistoa ei löydy mistään. Emme voi testata aineistoa emmekä tiedä onko se vain mennyt hukkaan vai hävitetty tarkoituksella, kertoo järjestön asiantuntija Rebecca Brown.

Valtaosa vapautetuista on mustia

Yhdysvaltojen osavaltioista vain puolella on käytössä laki, joka velvoittaa viranomaiset säilyttämään vanhojen tapausten todistusaineiston. Todisteiden säilytysajat kuitenkin vaihtelevat osavaltiosta toiseen.

Weller sai tuomionsa Dallasin piirikunnassa Texasissa, missä on tähän mennessä tullut esiin eniten tapauksia, joissa dna-aineisto on kumonnut vanhan tuomion.

Piirikunnassa annettuja vääriä tuomioita on selitetty muun muassa edesmenneen piirisyyttäjän Henry Waden aggressiivisella syytelinjalla. Toiseksi tärkeäksi syyksi Yhdysvaltojen etelässä sijaitsevan Dallasin tilanteeseen asiantuntijat nimeävät rasismin.

Dallasissa syytteistä vapautetuista 17 ihmisestä 13 on ollut mustia. Ilmiö on myös valtakunnallinen: kaikista 218 vapautetusta mustia on ollut kaksi kolmasosaa.

Wallerin oikeudenkäynnin kulku kuvaa ongelmaa. Kun Wallerin väitettyä uhria pyydettiin osoittamaan ahdistelijansa oikeussalista, hän osoitti Wallerin asianajajaa. Kuten Waller, myös hänen asianajajansa oli musta.

Syyttömiä myös teloitettujen joukossa?

Viimeaikaisten vapautusten valossa asiantuntijat varoittavat, että on todennäköistä että syyttömänä tuomittuja on ollut myös niiden yli 1100 ihmisen joukossa, jotka on teloitettu Yhdysvalloissa viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana.

- On luultavaa, että tässäkin osavaltiossa on joku, joka on teloitettu rikoksesta jota hän ei ollut tehnyt. Järkikin sen sanoo, toteaa Dallasin nykyinen piirisyyttäjä Craig Watkins.

Watkins on Dallasin ensimmäinen musta piirisyyttäjä, ja hän tuntee syytökset joiden mukaan rasismi on ennen vaikuttanut oikeuden toteutumiseen piirikunnassa. Watkins on luvannut, että hänen virastonsa selvittää jokaisen vääräksi epäillyn tuomion. Työsarkaa riittää.

-Saan joka päivä kirjeitä ihmisiltä, jotka vakuuttavat syyttömyyttään, Watkins kertoo.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.