DNA-rekisterissä jo 100 000 suomalaista

Poliisi on onnistunut viime aikoina selvittämään useita vuosien takaisia rikoksia DNA-tietojen avulla.

Rekisterissä on jo yli 100 000:n suomalaisen DNA-tunniste. Sisäministeriössä pohditaan parhaillaan, pitäisikö myös passien sormenjälkirekisteri avata poliisille vakavien rikosten selvittämistä varten.

Esimerkiksi Helsingin Ruskeasuolla sijainneen hampurilaisravintolan kassa ryöstettiin kaasusumuttimella uhaten kahdeksan vuotta sitten. Tänä kesänä ryöstö vihdoin selvisi, kun rikospaikalle naamiopiponsa jättänyt mies jäi kiinni rattijuopumuksesta. DNA:lle löytyi osuma.

- Suurin osa DNA-rekisteriosumista tulee ihan arkipäivän rikoksista eli kansalaiselta on varastettu auto tai hänen asuntoonsa on murtauduttu, kertoo professori Kimmo Himberg Krp:n rikoslaboratoriosta.

Rekisteriin voi päätyä muun muassa rattijuopumuksesta. Viime viikolla DNA-rekisteriin lisättiin sadastuhannes näyte.

Nyt poliisin rekisteriin päätyy kuitenkin vain pieni osa kansasta. Poliisi onkin pitkään halunnut päästä käsiksi biometristen passien yhteydessä kerättävään sormenjälkirekisteriin. Asia on parhaillaan sisäministeriön selvityksessä.

- Tätä samaa asiaa on kahdesti aikaisemmin tässä parin vuoden aikana yritetty saada lainsäädäntöön. Molemmilla kerroilla se otettiin pois, nyt halutaan vielä perusteellisesti ja kattavasti selvittää millä edellytyksillä ja voidaanko ja missä rikoksissa, kertoo sisäministeriön poliisijohtaja Pentti Saira.

Sisäministeriön mukaan rekisteriä voitaisiin käyttää ainoastaan vakavien rikosten tutkinnassa.

- Se olisi ideologisesti valtavan suuri muutos. Tähän astihan poliisin henkilörekisterit ovat perustuneet siihen, että siihen joutuu tehdessään rikoksen, Himberg sanoo.

Uudistuksen vastustajat peräänkuuluttavat yksityisyyden suojaa ja pelkäävät, että pian rekisteriä käytettäisiin kaikkein lievimpienkin rikosten tutkinnassa.

Lue myös:

    Uusimmat