DNA:n lakko alkoi Oulussa

DNA ulkoisti viime kesänä matkapuhelinten asiakaspalveluaan Aditro-yhtiölle. Nyt kiistellään siitä, millaista työehtosopimusta Aditrossa noudatetaan.

DNA:n Oulun toimipisteen työntekijät ovat aloittaneet työnseisauksen. Aamukuudelta alkanut työnseisaus koskettaa yhtiön 140:tä työntekijää.

Työnseisaus on sulkenut kolme DNA:n myymälää Oulussa. Muut kolme Oulussa toimivaa DNA:n liikettä sekä jälleenmyyjät toimivat normaaliin tapaan.

Työnseisauksen aikana liittymiin sekä tietoliikenneasioihin liittyvät asiat pyritään hoitamaan normaalin tapaan.

Toimihenkilöunionin asiamies Arto Heikkilä sanoo, että työnseisaus kestää niin kauan kunnes mobiiliasiakaspalvelussa työskentelevien työehtosopimusasia on saatu ratkaistua.

Työtaistelu alkoi alun perin Aditro Customers Service Finlandissa, jonne DNA viime kesänä ulkoisti matkapuhelinten asiakaspalveluaan. Lakkoon meni viime torstaina noin sata toimihenkilöä Aditron Kouvolan, Taivalkosken ja Vantaan toimipisteissä.

Kiista koskee sitä, mitä työehtosopimusta Aditrossa noudatetaan. Jos kiistaa ei saada sovittua, TU on valmis jo tällä viikolla edelleen laajentamaan lakkoa muihin DNA:n yksiköihin, kertoo työsuhdeasiamies Arvi Herttua.

Ammattiliiton mukaan sopimuksen vaihto tietäisi toimihenkilöille isoja ansionmenetyksiä. Aditro kiistää tämän. TU on myös arvostellut Aditroa rikkurityövoiman värväämisestä Kouvolaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat