Diskopalon syy edelleen tuntematon

Göteborgissa sattuneen tuhoisan diskopalon uhrit on saatu tunnistettua yhtä lukuunottamatta, kertoi Ruotsin poliisi tänään. Palossa kuoli 60 nuorta, jotka olivat iältään 12-20-vuotiaita. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.

Ruotsalaiset tiedotusvälineet julkaisivat niiden 37 uhrin nimet, jotka oli eilisiltaan mennessä tunnistettu ja joiden omaisille oli saatu välitettyä tieto tapahtuneesta. Katastrofin uhrit olivat siirtolaisperheistä, jotka edustivat kaikkiaan 19 kansalaisuutta.

Palossa loukkaantuneilla ei enää ole välitöntä hengenvaaraa, kerrottiin ruotsalaissairaaloista. Tänään sairaalahoidossa oli edelleen 73 nuorta, joista 13 tehohoidossa. Joidenkin tila oli yhä vakava, muttei enää hengenvaarallinen. Onnettomuudessa loukkaantuneita hoidetaan kolmessa göteborgilaisessa sairaalassa ja myös muualla Ruotsissa. Kaksi nuorta on hoidettavana Bergenin sairaalassa Norjassa.

Alun perin suurpalossa loukkaantui lähes 200 nuorta. Monet heistä pääsivät kuitenkin lyhyen ensiavun jälkeen sairaalasta. Göteborgin seudun sairaalat ovat antaneet apua ja tukea myös onnettomuuden uhrien omaisille ja läheisille ystäville.

Palo syttyi makedonialaisen yhdistyksen tiloissa pidetyssä Halloween-diskossa perjantain vastaisena yönä. Palon syttymissyytä ei ole vielä saatu selville. Syyttäjäviranomaisten mukaan mitään todisteita siitä, että palo olisi tahallaan sytytetty, ei ole vielä ilmennyt. Tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan haluta sulkea kokonaan pois.
(STT-TT-DPA)


Lue myös:

    Uusimmat