Discoveryn paluu lykkääntyy

Avaruussukkula Discoveryn paluu siirtyy huomiseen Floridan huonon sään takia. Floridan lisäksi sukkulalle on varattu myös kaksi vaihtoehtoista laskeutumispaikkaa.

Avaruussukkula Discoveryn laskeutumista on lykätty huomiseen asti. Syynä on huono sää Kennedyn avaruuskeskuksen alueella Floridassa. Discoveryn oli määrä palata tänään maahan noin kello 13.30 Suomen aikaa.

-Valitamme, ettette pääse kotiin tänään, mutta uskomme vahvasti huomiseen, ilmoitti avaruuskeskus Discoveryn seitsenhenkiselle miehistölle.

-Teitte oikean ratkaisun, ja tuemme teitä, vastasi Discoveryn komentaja Eileen Collins.

Huomenna Discovery voi laskeutua Suomen aikaa joko kello 12.07 tai 13.43 Floridaan. Vaihtoehtona on laskeutuminen Edwardsin lentotukikohtaan Kaliforniaan niin ikään kahtena ajankohtana. Jos mikään näistä ei ole mahdollinen, voi Discovery laskeutua myös ilmavoimien tukikohtaan New Mexicoon.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa päätti ensin lykätä Discoveryn laskeutumista puolellatoista tunnilla, kun Kennedyn avaruuskeskuksen ylle oli kerääntynyt matalalla roikkuvaa pilvipeitettä, sitten laskeutuminen siirrettiin huomiseksi.

Nasan pysyväismääräysten mukaan sukkulat voivat laskeutua vain, jos näkyvyys laskeutumisalueella on vähintään 8 kilometriä. Sadetta, salamointia tai ukonilmaa ei saa olla runsaan 50 kilometrin säteellä.

Discoveryn paluuta odotetaan suurella jännityksellä, sillä tämä on ensimmäinen sukkulalento sitten vuoden 2003 helmikuun. Silloin avaruussukkula Columbia tuhoutui ollessaan palaamassa Maan ilmakehään.

Myös Discoverylla on ollut samanlaisia ongelmia kuin Columbialla aluksen eristetiilien kanssa. Discoveryn miehistö joutui korjaamaan sukkulan eristeitä aluksen ollessa kiinnittyneenä kansainväliseen avaruusasemaan ISS:ään.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

(Seitsemän uutiset 08.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat