Discoveryn astronautit avaruustöissä

Avaruussukkula Discoveryn astronautit ovat päättäneet kahdeksan tuntia kestäneen avaruuskävelynsä. Kaksi astronauttia asensi nosturin rakenteilla olevaan kansainväliseen avaruusasemaan. Lisäksi he asensivat osia myös venäläisvalmisteisesta nosturista, joka laitetaan lopulliseen kuntoon myöhemmin. Discovery on telakoituneena avaruusasemaan kaikkiaan kuusi päivää.

Sukkula telakoitui asemaan eilisiltana. Astronautit Tamara Jernigan ja Dan Barry aloittivat avaruuskävelyn aamukuuden aikaan. Heidän asentamaansa nosturia tarvitaan purkamaan tulevien lentojen rahtia. Avaruuskävelyn jälkeen astronautit siirtävät Discoverystä ruokaa, vettä, tietokoneita, varaosia ja työkaluja avaruusasema ISS:lle, kaikkiaan pari tonnia tarvikkeita tulevaa miehistöä varten. Ensimmäiset astronautit - kaksi venäläistä ja yksi amerikkalainen - tulevat työskentelemään ISS:lle keväällä 2000.

Discoveryn lento on toinen kaikkiaan 36 lennosta, jotka on suunniteltu tehtäviksi viiden vuoden aikana. Satojen miljardien markkojen hintaisen aseman pitäisi valmistua vuonna 2004. Avaruusasemaa ryhdyttiin rakentamaan viime joulukuussa, ja siihen osallistuvat Yhdysvaltain ja Venäjän lisäksi Japani sekä kaikki 11 Euroopan avaruusjärjestön ESA:n jäsenmaata.
(MTV3-STT-SFP)

Lue myös:

    Uusimmat